Elämästään Saudi-Arabiassa valittanut puolustaja tulossa Cristiano Ronaldon viereltä Espanjaan
Athletic Bilbao neuvottelee keskuspuolustaja Aymeric Laporten pelaajasiirrosta. Laporten nykyisen seuran Al-Nassrin toimistolla ollaan tietoisia Athleticin aikeista, vaikka Espanjasta ei ole vielä saapunut konkreettista tarjousta. Asiasta kertoo Cadena SER.
Laporte siirtyi Al-Nassriin elokuussa 2023. Elämä Saudi-Arabiassa on kuitenkin ollut tottumattomalle liikaa. Laporte kertoi viime vuonna AS:lle, kuinka kuluttavaa on esimerkiksi istua monta tuntia päivässä autossa ruuhkien takia. Hänen mukaansa seurajohtajat eivät ole myöskään pitäneet lupauksiaan.
Laporte on pelannut Al-Nassrissa joukkueen kapteenin Cristiano Ronaldon rinnalla yhteensä 69 ottelua.
Seuran päävalmentaja Jorge Jesus vahvisti tuoreeltaan Itävallan-harjoitusleirin yhteydessä, että Laporte jatkanee uraansa muualla.
Baskiseura Athleticin täytyy enää vakuuttaa Laporte tuntuvaan palkanalennukseen ennen kuin se voi jättää ostotarjouksen Al-Nassrille.
Laporte on Bilbaon omia kasvatteja, ja hän pelasi seurassa 222 ottelua vuosien 2012 ja 2018 välillä. Hän oli avauskokoonpanon miehiä, kun Espanja voitti Euroopan-mestaruuden viime kesänä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESPN: Rodrista uusi tarjous – tämä on tilanne nyt
- Kylian Mbappé lähtee kauteen itsevarmuudella: ”Meidän on voitettava”
- Top 5: La Ligan parhaat laiturit kaudelle 2026-27
- TOP 5: La Ligan parhaat keskushyökkääjät kaudelle 2026-27
- TOP 5: La Ligan läpimurtopelaajat kaudelle 2026–27
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligaan merkittävä uudistus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa