Radiokanava Cadena SER:n erotuomariasiantuntija Eduardo Iturralde Gonzálezin mielestä Bayern München olisi ansainnut tiistai-iltana kaksikin rangaistuspotkua Mestarien liigan välieräottelussa Real Madridia vastaan. Ainuttakaan se ei kuitenkaan saanut, ja finaaliin eteni Real Madrid yhteismaalein 4-3 (raportti tiistain ottelusta tässä).

Eniten ottelun tuomariratkaisuista puhutti avausjakson lopulla tapahtunut tilanne, jossa James Rodríguezin keskitys osui Realin brassipuolustaja Marcelon käteen. Marcelo myönsi käsivirheen pelin jälkeen itsekin (lue täältä).

– Minusta se oli rankkari. Päätuomari ei voinut nähdä tilannetta Marcelon selän takaa, mutta linjamies ja viides erotuomari keskustelivat siitä, ja tekivät päätöksen puolessa sekunnissa. Ainoa selitys on, että heidän mielestään käsi oli luonnollisessa asennossa, Iturralde kertaa.

Eivätkä tuomarivirheet jääneet kokeneen erotuomarin mielestä siihen. Toisen puoliajan alussa Sergio Ramos kaatoi rangaistusalueella Robert Lewandowskin, ja jälleen Iturralde olisi vienyt pallon pilkulle.

Ramos työnsi Lewandowskia takaapäin eikä edes koskenut palloon, 51-vuotias Iturralde toteaa.

Sen sijaan 16. minuutilla tapahtuneesta kaksinkamppailutilanteesta, jossa Ramos kaatoi myös Lewandowskin, Iturralde ei olisi rankkaria tuominnut.

– Minusta se oli ihan tavallinen pelitilanne. Emme saa unohtaa, että jalkapallo on kontaktilaji, Iturralde summasi.

Asiantuntija muistuttaa myös, ettei tuomarivirheille saa antaa liikaa painoarvoa.

– Keskitämme yleisesti ottaen aina liikaa huomiota tuomarivirheisiin, jotka meidän mielestämme ratkaisivat pelin. Tänään ottelu ratkesi kuitenkin Bayernin tekemiseen maalipaikoissa sekä heidän omaan maalivahtipeliinsä. Sellaisetkin kuuluvat jalkapalloon. Eikä sitä paitsi rankkarikaan aina merkitse automaattisesti maalia, Iturralde päättää.