Huimaa jälkeä tehnyt La Liga -valmentaja jäämässä sittenkin Leganésiin
Kuva: Getty Images
Leganésin valmentaja Asier Garitano on tehnyt nykyisessä joukkueessaan uskomatonta työtä. Hän on nostanut joukkueen aikakaudellaan Espanjan kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta La Ligaan, jossa se pelaa nyt toista perättäistä kautta. Piskuinen seura ylsi tällä kaudella myös Copa del Reyn välieriin.
Espanjalaislehdistössä on kuitenkin huhuttu, että Garitanon aika Leganésissa tulee todennäköisesti päättymään kuluvan kauden jälkeen, kun hänen sopimuksensa loppuu. Muun muassa Athletic Bilbaon ja Real Sociedadin on väitetty olevan kiinnostuneina hänestä.
Espanjalaisvalmentajan kerrotaan sanoneen, että hän ei tule allekirjoittamaan jatkosopimusta, jos seura ei tule tekemään jatkossa isompia panostuksia, joiden avulla Garitano pystyisi saavuttamaan tavoitteitaan.
Nyt Leganésin väitetään informoineen Garitanoa, että se on valmis panostamaan rahallisesti enemmän edustusjoukkueen pelaajamateriaaliin ensi kesänä, jonka lisäksi Butarque stadionin yleisökapasiteetti tulee nousemaan 16 000 katsojaan.
Tämän uskotaan kääntäneen tilanteen päälaelleen ja vaikuttaa siltä, että Garitano saattaa sittenkin jäädä Leganésiin myös kuluvan kauden jälkeen.
Lähde: Football Espana
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi