Gianluigi Buffon: ”Cristiano Ronaldo on osoittanut olevansa todella älykäs”

Kuva: Getty Images
Real Madrid ja Juventus kohtasivat viime kaudella Mestarien liigan loppuottelussa. Ensi viikolla joukkueet ovat jälleen vastakkain kyseisessä kilpailussa, kun ne kohtaavat puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa.
Otteluparista voisi nostaa esiin useita mielenkiintoisia kaksinkamppailuja, mutta ennakkoon odotetuin lienee 40-vuotiaan konkaritorjuja Gianluigi Buffonin ja Cristiano Ronaldon välinen asetelma.
Vastakkain tulee olemaan yksi lajin historian parhaista maalivahdeista ja ennätyksiä rikkova maalintekijä, joka on tällä hetkellä Mestarien liigan kaikkien aikojen maalipörssin ykkösenä.
Vastakkainasettelusta huolimatta Buffon kehui Cristianoa vuolaasti ennen joukkueiden ensimmäistä kohtaamista. Esiin nousi muun muassa portugalilaisen kehitys tuulen nopeasta laitahyökkääjästä kliiniseksi 9-paikan maalitykiksi.
– Vuosien varrella Ronaldo on oppinut, kuinka kehittää itseään urheilijana. Pelaajana hän käyttää vähemmän energiaa, mitä aikaisemmin, Buffon kehui
– Ihailen häntä suuresti, sillä hän on pragmaattinen henkilö, joka on hyvin selvä kaikessa, mitä tekee ja sanoo.
– Viime vuosina hän on mielestäni osoittanut olevansa todella älykäs, koska hän on muuttanut pelityyliään. Hän tekee kaiken sataprosenttisesti ja maalin edessä hän on murhaava.
Juventus-Real Madrid keskiviikkona 4. huhtikuuta
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa