Englannissa lainalla oleva hyökkääjä luovuttamassa Barcelonan suhteen – ”Minun syyni”
Kuva: Getty Images
FC Barcelonan Gerard Deulofeu matkasi tammikuussa loppukauden mittaisella lainasopimuksella valioliigaseura Watfordiin. 24-vuotias hyökkääjä palasi kasvattajaseuraansa kesällä 2017, mutta ei onnistunut vakuuttamaan Ernesto Valverdea hyvistä näytönpaikoista huolimatta.
Nyt Deulofeu kommentoi tilannettaan Camp Noulla ja myönsi sen olevan vaikea. Kommenttien perusteella hän on pikku hiljaa luovuttamassa Barcelonan suhteen.
– Näen asian niin, että tulee olemaan todella vaikeaa palata Barcelonaan. Suuri osa syystä on minun, koska loppujen lopuksi juuri minä en onnistunut näyttämään todellista tasoani, Deulofeu kertoi COPE:lle.
– Uskon itseeni enemmän kuin kukaan, mutta minun täytyy myöntää, että asemani ei ollut hyvä. Suostuin lainasiirtoon, koska en ollut pelannut pitkään aikaan ja homma ei toiminut.
– Haluan pelata ja olla onnellinen. En tykkää istua penkillä kuten eivät muutkaan. Kerroin valmentajalleni ennen lainasiirtoani, että syy on minun, koska hän oli antanut minulle mahdollisuuksia, joita toivoin.
– Agenttini täytyy keskustella Barcelonan kanssa, mutta en osaa vielä sanoa, mitä tulee tapahtumaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Barcelona haluaa isännöidä Mestarien liigan finaalia – kaupunginhallitukselta vihreää valoa
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
- El Larguero: Sergio Ramos saattaa palata La Ligaan