Espanjalaissyyttäjä vaatii Xabi Alonsolle peräti kahdeksan vuoden vankilatuomiota!
Kuva: Getty Images
Entinen Real Madridin ja Espanjan maajoukkueen pelaaja Xabi Alonso on pulassa.
Espanjan syyttäjä vaatii Alonsolle peräti kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta. Väitetty rikos on espanjalaiselle jalkapallolle tuttu: veropetos. Asiasta kertoo arvostettu espanjalaissanomalehti El Confidencial.
Alonso ei ole suostunut sovitteluun, jossa hän maksaisi osan veropetoksen alaisista rahoista takaisin ikään kuin jälkiveroina. Sen sijaan Alonso kiistää syyllistyneensä minkäänlaiseen rikokseen.
[readmore from=Real-Madrid]
Alkuperäinen tutkinta Alonsoa vastaan ehdittin jo lopettaa, mutta nyt tapaus on avattu uudestaan käsittelyyn.
Alonso on käyttänyt kuvaoikeuksiensa hallinnointiin yhtiötä, joka sijaitsee Madeiralla. Aiemmassa käsittelyssä todettiin, ettei Madeiraa voi pitää veroparatiisina, joten mitään veropetosta ei ollut tapahtunut. Nyt yritysjärjestelyjen on kuitenkin todettu olleen niin monimutkaisia, että juttu on avattu uudestaan.
Alonson epäillään tienanneen yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa ilman, että mies on rahoista ilmoittanut verovirastoon.
Espanjan syyttäjä on saanut nalkkiin yhden jos toisenkin huipputason pelaajan. Tyypillisesti pelaajat ovat suostuneet sovittelukäytäntöön, jossa maksetaan miljoonakorvaus jälkiveroina, ja lisäksi pelaajalle langetetaan lievennetty vankeusrangaistus.
Vankilatuomio on ollut kerta kerrasta alle kaksivuotinen ja sikäli symbolinen, sillä Espanjassa alle kahden vuoden pituiset vankilatuomiot pannaan täytäntöön ehdollisina. Näin on toimittu muun muassa Marcelon, Luka Modricin, Radamel Falcaon, Ángel Di Marían, Fábio Coentrãon, Ricardo Carvalhon, Alexis Sánchezin ja Javier Mascheranon kohdalla.
Nyt tilanne on hieman erilainen, sillä Alonso kiistää syyllistyneensä rikokseen. Hän on siis valinnut saman kannan kuin Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi aiemmin.
Päivitys klo 13.28: Juttuun lisätty tietoja muiden pelaajien saamista rangaistuksista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Barcelona haluaa isännöidä Mestarien liigan finaalia – kaupunginhallitukselta vihreää valoa
- El Larguero: Sergio Ramos saattaa palata La Ligaan
- Atlético täräytti ison hankinnan siirtoikkunan viimeisillä hetkillä
- Dani Carvajal ei saa pelata, vaikka on kunnossa – nyt hän reagoi
- Marc-André ter Stegen loukkaantui – saattaa palata Barcelonaan
- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
- AS: Atlético taistelee aikaa vastaan – valmis maksamaan suuren summan keskikenttäpelaajasta
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- El Larguero: Sergio Ramos saattaa palata La Ligaan
- Dani Carvajal ei saa pelata, vaikka on kunnossa – nyt hän reagoi
- Barcelona haluaa isännöidä Mestarien liigan finaalia – kaupunginhallitukselta vihreää valoa
- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
- Marc-André ter Stegen loukkaantui – saattaa palata Barcelonaan
- Atlético täräytti ison hankinnan siirtoikkunan viimeisillä hetkillä
- Hansi Flick pettyi Barcelonan huippulupauksen lähdöstä: ”Hän tietää sen”