Sevillan parjattu maalivahti vastasi kriitikoille – pelasti omilleen tärkeän voiton
Kuva: Getty Images
Sevillan maalivahti Sergio Rico on saanut viime viikkojen aikana paljon lokaa ylleen, sillä mieheltä lipsahti selän taakse parikin helppoa maalia peräkkäisissä otteluissa. Tänään Rico oli kuitenkin mies paikallaan, kun Sevilla kukisti kotikentällään Gironan maalein 1-0.
Ricon tärkein torjunta nähtiin, kun tuomari vei pallon pilkulle 40. minuutilla. Sevilla protestoi rankkariratkaisua, mutta päätös oli oikea. Gironan vaparia puolustaneessa muurissa seisseen Luis Murielin käsivarsi nousi epäluonnolliseen asentoon, ja rankkariahan kädellä pelaaminen boksissa tarkoittaa.
Sergio Rico kuitenkin aavisti oikeaan suuntaan ja torjui juuri jatkosopimuksen tehneen Adayn vedon. Pian maalin jälkeen tuomari antoi keskikentällä syntyneen torikokouksen jälkeen molemmille joukkueille varoitukset. Etenkin Gironan Borja García kävi jostain syystä aivan hiilenä.
Toinen puoliaika ei ehtinyt vanheta minuuttiakaan, kun nähtiin ottelun ainoa maali. Joaquin Correa otti haltuun hyvän pystysyötön ja napautti pallon ohi maalivahti Bonon. Kaksikin Girona-puolustajaa säntäsi kohti maaliviivaa palloa väljemmille siivoamaan, mutta ehkä yksikin olisi riittänyt. Nyt nimittäin näytti siltä, ettei kumpikaan antanut kommunikaation puuttuessa ihan kaikkeaan maalin estääkseen ja peliväline ehti kierähtämään viivan yli.
Sergio Ricon komein torjunta nähtiin kesken Gironan loppurynnistyksen 89. minuutilla. Portu pääsi puskemaan aivan lähietäisyydeltä, mutta Rico sai komeasti kätensä väliin.
Kaikkiaan Ricolle merkittiin peräti kuusi torjuntaa Girona-vahti Bonon kolmea vastaan. Sevillan peliesitys ei muutenkaan erityisen vakuuttava ollut, mutta se sai kuitenkin kolme sarjapistettä ja taistelee väkevästi paikasta ensi kauden europeleihin. Kauden yllätysjoukkue Girona olisi painellut voitolla jopa Sevillan ohi, mutta nyt ero joukkueiden välillä kasvoi viiteen pisteeseen.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Real Madridin jättänyt Luka Modric: ”Kun lähdet sieltä, suunta on alaspäin”
- Camp Nousta uutta tietoa
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Gaizka Mendieta: Xabi Alonso ei saa Real Madridia pelaamaan haluamallaan tavalla
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä