La Liga -seurassa nyt kaksi ”Kalliota” – Kokenut Serie A -laina tunnetaan lempinimellä ”Henkivartija”
Kuva: Getty Images
Espanyol aktivoitui siirtoikkunan loppumetreillä hankkimalla loppukauden lainasopimuksella Fiorentinasta kokeneen kolumbialaispelaajan Carlos Sánchezin. Helmikuussa 32 vuotta täyttävän Sánchezin lainaan ei sisälly osto-optiota.
Carlos Sánchez tunnetaan lempinimellä ”Roca”, eli ”Kallio”. Espanyolissa on nyt ”kaksi Kalliota”, sillä vahvoissa siirtohuhuissa ollut Marc Roca jäikin lopulta seuraan. Sekä Barcelonassa että Espanyolissa juniorina pelanneesta Rocasta oli erityisen kiinnostunut Leganés, mutta koska siirtokorvauksesta ei päästy sopuun, jäi 21-vuotias keskikenttäpelaaja sittenkin Espanyoliin.
Carlos Sánchezilla on kotimaassaan Kolumbiassa toinenkin lempinimi, ”Henkivartija”. Se juontuu miehen puolustusvoittoisesta pelityylistä. Keskikentän pohjapelaaja kun on ollut Kolumbian edustusasussa korvaamaton tuki puolustuslinjan pelaajille.
Sánchez on pelannut Kolumbian A-maajoukkueessa peräti 83 A-maaottelua (tekemättä otteluissa yhtään maalia). Hän oli isossa roolissa myös vuoden 2014 MM-kisoissa ja kahdessa viimeisessä Copa Américassa – toimien muun muassa Lionel Messin ja Neymarin päällystakkina.
Fiorentinassa peliminuutit ovat kuitenkin olleet tiukassa, joten Sánchez toivoo kevään Espanyolissa edesauttavan hänen mahtumistaan Kolumbian MM-ryhmään. Serie A:ssa Sánchez on mahtunut tällä kaudella avaukseen vain kolmesti.
Ennen Fiorentinaa Sánchez on pelannut muun muassa Elchessä ja Aston Villassa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla