Jättitutkimus julki – Barcelona jalkapallomaailman paras palkanmaksaja

Sportingintelligence teetti todella kattavan Global Sports Salaries Surveyn, jossa vertailtiin eri palloilulajeissa maksettuja palkkoja niin eri sarjojen kuin molempien sukupuoltenkin osalta. Tutkimuksessa selvisi, että kymmenen parhaita palkkoja maksavan urheiluseuran joukkoon mahtuu kolme jalkapalloseuraa, ja näistä kaksi tulee La Ligasta.
Urheilumaailman parhaita palkkoja – ja samalla myös kaikkien aikojen parhaita – maksava seura on NBA:n Oklahoma City Thunder, joka maksaa pelaajilleen vuodessa keskimäärin noin 9,295 miljoonaa dollaria, eli pyöreästi 8 miljoonaa euroa. Se tekee noin 150 000 euroa viikossa.
Kaiken kaikkiaan listaus on melkoista koripallon dominanssia, sillä 21 ensimmäisen joukossa on peräti 18 NBA-seuraa. Sijalta 22 löytyy ensimmäinen baseball-joukkue, mutta kuten sanottua, olihan siellä top 10:ssä ne kolme jalkapalloseuraa.
Listan sijalla 4 on Barcelona, joka kohensi sijoitustaan edellisvuodesta yhdellä. Barcelonassa pelaajat tienaavat keskimäärin 7,2 miljoonaa euroa vuodessa, eli 138 522 euroa viikossa. Lionel Messin viikkoansiot ovat BBC:n mukaan noin 560 000 euroa.
Viidennelle sijalle harppasi edellisvuoden sijalta 35 PSG, ja sijalta 9 löytyy Real Madrid, jonka sijoitus parani kymmenellä pykälällä. Real Madridissa keskimääräinen vuosipalkka on 6,8 miljoonaa euroa.
Kärkikolmikon jälkeen seuraavat jalkapalloseurat ovat sijoilta 23 ja 24 löytyvät Manchester United ja City, sijalla 27 oleva Bayern München ja sijalla 32 oleva Juventus. La Liga -seuroista Atlético Madrid on sijalla 52, Valencia sijalla 96 ja Sevilla sijalla 104.
Erot La Ligan ääripäiden välillä valtavia
La Ligan erikoisuutena on liigaorganisaation kullekin seuralle määrittelemä budjettikatto, eli ”hyväksyttävän rahankäytön” yläraja. Tuo käsittää kaikki henkilöstökulut pelaajista fysiovalmentajiin ja juniorijoukkueisiin, sekä muun muassa vakuutukset ja agenttien palkkiot.
Barcelonalla tuo summa on tällä kaudella sarjan suurin, eli noin 507 miljoonaa euroa. Tuo summa on lähes 20 kertaa niin suuri kuin sarjan toisen ääripään Las Palmasin budjettikatto 29 miljoonaa euroa. Barcelonan saamaan budjettiraamiin mahtuvat sarjan 12 pienimmän seuran hyväksytyt budjettiraamit yhteensä.
Koska La Ligassa erot kärjen ja häntäpään välillä ovat niin massiiviset, ei La Liga ole sarjana maailman parhaita palkkoja maksava jalkapalloliiga. Sarjojen keskiarvopalkoissa edellee kiilaa Valioliiga, jossa häntäpään seurojen pelaajat tienaavat La Ligan vastaavia huomattavasti paremmin.
La Ligan yleisökeskiarvo viime kaudella oli 27 784 katsojaa/ottelu. Kaikkien pääsarjapelaajien yhteenlasketut vuosipalkat puolestaan olivat 920,37 miljoonaa euroa. Mikäli pääsylipputuloilla pitäisi kattaa kaikki pelaajapalkkiot, pitäisi yksittäisen pääsylipun maksaa keskimäärin 87,15 euroa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen