Taas potkut – La Ligan valmentajakaruselli pyörii jo toista kierrosta
Kuva: Getty Images
La Ligan peränpitäjä Alavés on erottanut tehtävästään päävalmentajansa Gianni de Biasin. Alavés ilmoitti 61-vuotiaan italialaisen potkuista kotisivuillaan.
Valmentajanvaihdos on La Liga -kauden viides, mutta jo toinen Alavésin kohdalla. Alavés ehti asialle kauden ensimmäisenä joukkueena 17.9., kun se erotti toimestaan Luis Zubeldían, ja palkkasi viisi päivää myöhemmin tämän tilalle De Biasin.
Molempien erottamispäätösten aikaan Alavés oli sarjataulukossa viimeisenä. Zubeldían saldoksi jäi neljä tappiota neljästä pelistä, eivätkä tulokset de Biasinkaan alaisuudessa parantuneet seurajohdon mielestä riittämiin.
De Biasin alaisuudessa Alavés pelasi kahdeksan La Liga -ottelua, joista se voitti kaksi ja hävisi kuusi. Cupissa Alavés tarrasi kuitenkin jatkopaikkaan voitettuaan vieraissa Getafen 1-0. Toinen osaottelu on edessä torstaina.
Ennen pestiään Alavésissa De Biasi oli valmentanut kuuden vuoden ajan Albanian maajoukkuetta, jonka hän luotsasi myös maan historian ensimmäisiin arvokisoihin, vuoden 2016 EM-turnaukseen.
Kaikkiaan Alavés on saalistanut 13 sarjaottelustaan kuusi pistettä. Sen ero viimeiseen säilyjään Deportivo La Coruñaan on kuusi sarjapistettä.
Valmennusvastuun Alavésissa ottaa toistaiseksi Javier Cabello. 43-vuotias Cabello palkattiin Alavésiin kesällä apulaisvalmentajan rooliin, mutta hän valmensi joukkuetta päävalmentajan ominaisuudessa jo yhden pelin ajan Luis Zubeldían saatua potkut. Tuon ottelun Alavés hävisi Deportivolle 0-1.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benfica-Real Madrid: Portugalilaisseura antoi viidelle fanille porttikiellon rasismin takia
- Hansi Flick päätti tehdä radikaalin muutoksen, ja se toimi: ”Mielestäni se oli oikea päätös”
- Paareilla kannetun Real Madridin puolustajan karmea tälli pelästytti – nyt tuli uutta tietoa
- La Liga -seurojen eurovastustajat nyt selvillä
- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- La Liga -pomo haluaa edelleen viedä sarjaottelun Yhdysvaltoihin: ”He avasivat meille ovensa, mutta…”
- Käänne Madridissa: Kylian Mbappé haluaa lisätietoja omituisesta vammastaan
- Kova väite: Jürgen Klopp vapautumassa Real Madridiin liittymistä varten?
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – Frenkie de Jong loukkaantui
- Real Madrid uskoo kohtaavansa Manchester Cityn Mestarien liigassa: ”Tiedämme sen jo…”

- Cristiano Ronaldosta espanjalaisseuran osaomistaja
- El Larguero: Antoine Griezmann jättämässä Atléticon tuota pikaa
- La Liga -pomo haluaa edelleen viedä sarjaottelun Yhdysvaltoihin: ”He avasivat meille ovensa, mutta…”
- Real Madrid uskoo kohtaavansa Manchester Cityn Mestarien liigassa: ”Tiedämme sen jo…”