Mestarien liiga jatkuu taas. Edessä on lohkovaiheen toiseksi viimeinen kierros.

Tänään tulessa ovat espanjalaisista Real Madrid ja Sevilla. Molemmilla joukkueilla on yhä runsaasti pelattavaa.

Karim Benzema ja maalin metsästys

Karim Benzemaa, Cristiano Ronaldoa, BBC:tä ja koko Real Madridia on moukaroitu mediassa aika lailla alkukauden aikana. Syy on sinänsä selvä. Joukkue on pelillisesti ja tuloksellisesti alisuorittanut selvästi viime kausiin verrattuna.

Vasta yhden La Liga -maalin tällä kaudella tehnyt Ronaldo on sentään osunut jo kuusi kertaa Mestarien liigassa. Hän johtaa koko turnauksen maalipörssiä. Mutta Benzema – joka hänkin on osunut La Ligassa tasan kerran – on tehnyt Mestarien liigassa pyöreät nolla maalia. Benzeman kokonaissaldo tältä kaudelta: 13 ottelua, kaksi maalia.

No, nyt on äärimmäisen hyvä mahdollisuus takoa maaleja. Real kun kohtaa vieraissa APOEL:in. Kauden ensimmäisen kohtaamisen Real voitti 3-0. Tuolloin Ronaldo osui kahdesti ja Sergio Ramos kerran.

Siinä missä Ronaldo ja etenkin Benzema etsivät kadonneita maalijyviään, Realilla on myös joukkueena pelattavaa. Viime kierroksella Real hävisi Tottenhamille, joka johtaa H-lohkoa kymmenen pisteen potilla. Real on seitsemässä pisteessä, ja Borussia Dortmundilla sekä APOEL:illa pinnoja on kaksi.

Realin tilanne näyttää siis jatkopaikan suhteen hyvältä, mutta lohkovoiton suhteen huonolta. Tasapisteissä kun Spurs vie Realista voiton. Yrittänyttä ei silti laiteta. Jos Real mielii lohkovoittoa edes yrittää, tänään on otettava täydet pisteet Kyprokselta.

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että APOEL-Real Madrid ei näy Viasatilta, vaan ainoastaan Viaplaylta (lue tästä syyt päätökselle).

Sevilla taistelee jatkopaikasta

Illan ykkösottelu on tietyllä tapaa Sevilla-Liverpool. Tämän ottelun panos on todella suuri.

Neljän kierroksen jälkeen E-lohkon kärjessä on kahdeksan pistettä kerännyt Liverpool. Sevillalla on yksi ja Moskovan Spartakilla kolme pistettä vähemmän. Vasta yhden pinnan kasaan raapinut Maribor on käytännössä ulkona taistelusta.

Lähtöoletus on se, että Spartak voittaa tänään kotonaan Mariborin, jolloin venäläisryhmä nousisi kahdeksaan pisteeseen. Näin ollen Sevilla tarvitsisi Liverpoolia vastaan mielellään vähintään tasapelin. Päätöskierroksella Sevilla kohtaa Mariborin, joten tappio Liverpoolille ei olisi joukkueelle välttämättä kuolinisku.

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Liverpool ja Sevilla tasasivat pisteet lukemin 2-2. Wissam Ben Yedder ja Joaquín Correa osuivat tuossa pelissä andalusialaisille.

Lähetysajat ja -kanavat

Beşiktaş-Porto klo 19 (Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)
Spartak Moskova-Maribor klo 19 (Viasat Fotboll HD, Viaplay)
APOEL-Real Madrid klo 21.45 (Viaplay)
Borussia Dortmund-Tottenham klo 21.45 (Viasat Urheilu HD, Viaplay)
Manchester City-Feyenoord klo 21.45 (Viasat Hockey, Viaplay)
Monaco-RB Leipzig klo 21.45 (Viasat Sport, Viaplay)
Napoli-Šah’tar Donetsk klo 21.45 (Viasat Fotboll HD, Viaplay)
Sevilla-Liverpool klo 21.45 (Yle 2, Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)