Real Madrid -legenda kiistää suostuneensa kivestentunnusteluvideoon: ”Kyse on herkästä aiheesta”

Aikakauslehti Líbero on tärkeällä asialla, sillä se on julkaissut valistusvideon, jossa muistutetaan kivesten tunnustelun tärkeydestä mahdollisen kivessyövän havaitsemisessa ajoissa. Videolla takavuosien supertähti Carlos Valderrama muistelee neljännesvuosisadan takaista tapausta, jossa Málagan nykyinen valmentaja Míchel kopeloi kesken La Liga -ottelun kolumbialaisen sukukalleuksia.
Líberon toimituksesta kerrottiin, että Míchel edustajineen olisi ollut myötämielinen kampanjalle ja pitänyt ideasta. Málaga-luotsi kuitenkin kiistää tämän.
– Se väittämä ei pidä paikkaansa. En antanut sille suostumustani. Kampanjaa kyllä tarjottiin minulle, Míchel kommentoi AS:lle.
– Olen aika herkkä näille asioille julkisesti ja yksityisesti. Tässä on kyse todella herkästä aiheesta, johon ei voi suhtautua kevyesti. Jos olisin antanut asialle suostumukseni, olisin kampanjassa mukana. En kuitenkaan ole, koska olen mukana monessa muussa asiassa, jotka ansaitsevat yhtä lailla kiinnostukseni.
– Se, että olisin puhunut Valderraman kanssa, on valhe. Tämä on ollut tahditonta. Minä en olisi ollut tämän kannalla. Tahdikkuus on todella tärkeää, kun puhumme jostain näin raskaasta kaikille perheille.
– En pitänyt kampanjasta tai miksi sitä halutaankaan sanoa, ja olen mieluummin ulkona siitä. He väittivät myös, että syövänvastainen järjestö on siinä mukana, mutta ei se ole. Joku ei nyt puhu totta. Järjestö halusi itse asiassa poistaa logonsa siitä.
– Valderramako kevytmielinen? Se on hänen ongelmansa. Minusta syöpää ei voi ottaa kevyesti, tuohtunut Míchel kuittaa.
54-vuotias Míchel edusti lähes koko pelaajauransa pikkupojasta saakka Real Madridia, ja siirtyi vain uransa viimeksi vuodeksi Meksikoon. Hän pelasi Espanjan paidassa kaksissa MM- ja yksissä EM-kisoissa, kantaen maajoukkueen peliasua yllään kaikkiaan 66 A-maaottelussa.
Míchelin valmentama Málaga on La Ligassa viimeisenä ja kohtaa sunnuntaina klo 13 alkaen Deportivo La Coruñan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla