MD: Barcelona tarkkailee hyvin tiiviisti nuorta ranskalaista – useita skoutteja lähetetty matkaan
Kuva: Getty Images
Sergio Busquets on dominoinut jo usean vuoden ajan keskikentän pohjan tonttia FC Barcelonassa. Pikku hiljaa pitäisi miettiä seuraajaa.
29-vuotias Busquets voi toki pelata vielä monta vuotta, mutta ei hänkään ole ikuinen. Nyt Barcelonassa on kohdistettu katseet 20-vuotiaaseen ranskalaiseen: Lucas Tousartiin. Mundo Deportivo kertoo, että katalaaniseura on lähettänyt useita kykyjenetsijöitä tarkkailemaan Tousartin otteita.
Tousart on Lyonin 185-senttinen puolustava keskikenttäpelaaja. Nuorukainen on tällä kaudella ottanut merkittävän kehitysloikan. Siinä missä hän viime kaudella pelasi 22 pääsarjaottelussa yhteensä 1633 minuuttia, tältä kaudelta on jo nyt kasassa 1045 minuuttia. Tousart on tällä kaudella ollut Lyonin selkeä ykkösvaihtoehto keskikentän pohjalle.
Juuri vahva kehitysloikka on ollut yksi merkittävä asia skouttien raporteissa. MD:n mukaan Tousartin kohdalla on myös mainittu vahva fysiikka, hyvä puolustuspelaaminen ja tekniikka.
Tousart tuskin irtoaisi ihan halvalla, sillä nuorukainen allekirjoitti viime keväänä kesään 2022 ulottuvan sopimuksen.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset