Gareth Balen puolison siskon mies, eli lanko, on löydetty kuolleena. Asiasta kertoo Wales Online -lehti.

Balen kihlattu Emma Rhys-Jones, 26, on lehden tietojen mukaan matkustanut Cardiffiin lohduttamaan pikkusiskoaan Katiea, 24. Katien mies Alexander oli kuollessaan 29-vuotias. Pari oli juuri saanut toisen lapsensa.

Alexander löydettiin kuolleena hänen vanhempiensa asunnosta viime viikon keskiviikkona. Poliisi tutkii tiettävästi Alexanderin kuolinsyyn, mutta tällä hetkellä tapauksessa ei epäillä rikosta.

Perheessä tapahtunut kuolema on uusi luku Balen valmiiksi synkkään syksyyn. Real Madridin hyökkääjä loukkasi pohkeensa syyskuun lopussa eikä ole pelannut sen jälkeen. Juuri kun pohjevamma oli parantunut, Bale loukkasi reitensä ja on taas sivussa arviolta viikkoja (lue lisää tästä).

Madridilaislehti AS kertoi eilen, että tuore loukkaantuminen oli Real Madridille viimeinen pisara ja Bale aiotaan myydä ensi kesänä (lue lisää tästä). Loukkaantumiset ja myyntipuheet ovat luonnollisesti pieniä huolia tuoreen suru-uutisen rinnalla.


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!