Saksalaislehti: Barcelona suunnittelee 50 miljoonan euron tarjousta Bayern Münchenin nousevasta tähdestä
Kuva: Getty Images
Saksalaislehti SportBild uutisoi, että FC Barcelona on kiinnostunut Bayern Münchenin Joshua Kimmichistä. 22-vuotias nuorukainen on iästään huolimatta pelannut jo 24 ottelua Saksan maajoukkueessa ja nykyisessä seurajoukkueessaan 92 ottelua.
Kimmichin yksi suurimmista vahvuuksista on monipuolisuus. Pelipaikkavaihtoehtoja on useita, joista yleisimmät ovat oikea laitapuolustaja, keskikentän keskusta ja toppari.
Lähteen mukaan Barcelona on tekemässä Kimmichistä 50 miljoonan euron tarjousta. Huhu on kantautunut jo Bayernin urheilutoimenjohtaja Michael Reschken korviin ja häntä kyseinen summa ei vakuuta.
– Joshua on paljon arvokkaampi ja uskon, että FC Bayern ei luopuisi Joshuasta 50 miljoonalla eurolla.
Barcelonan lisäksi lähteen mukaan myös Manchester City on kilpailussa mukana. Valioliigan kärkiseuralla on kamppailussa pieni etu, sillä joukkuetta valmentaa katalonialaisillekin erittäin tuttu Pep Guardiola, joka on valmentanut Kimmichiä ennen siirtymistään Englantiin.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon