Argentiina epäonnistui taas – edes voitto ei välttämättä enää riitä suoraan MM-kisapaikkaan

Argentiina jäi legendaarisella La Bomboneralla maalittomaan tasapeliin, kun Peru vieraili Buenos Airesissa Etelä-Amerikan MM-karsintojen toiseksi viimeisellä kierroksella.
Tasapeli oli suuri takaisku Argentiinalle, joka lähtee viimeiselle karsintakierrokselle vasta lohkon kuudennelta sijalta. Edes voitto ei välttämättä riitä Jorge Sampaolin luotsaamalle maajoukkueelle suoraan kisapaikkaan. Argentiina on pelannut Sampaolin alaisuudessa kolme peräkkäistä tasapeliä.
Argentiina on tehnyt 17 MM-karsintaottelussa vain 16 maalia ja se näkyi tänäänkin. Maajoukkueen pelitapa on täysin riippuvainen Lionel Messistä. Jokainen hyökkäys pelattiin Messin kautta, eivätkä muut pelaajat uskaltaneet tehdä omia ratkaisuja.
Monien yllätykseksi Argentiinan kärkenä avannut Bocan Dario Benedetto sai Messiltä useita loistosyöttöjä hyviin maalipaikkoihin, mutta vasta toista maaotteluaan pelannut Benedetto ei onnistunut tekemään paikoistaan ainuttakaan täysosumaa.
Argentiina hallitsi palloa, mutta Perun puolustus pääsi jatkuvasti viime hetkillä väliin. Sampaoli sai kotimaassaan valtavasti kritiikkiä jätettyään muun muassa Mauro Icardin ja Paulo Dybalan koko ottelun ajaksi penkin puolelle.
Kuudentena 25 pisteellään oleva Argentiina kohtaa ensi viikon päätöskierroksella Ecuadorin Quitossa. Paraguaylle lisäajan loppuhetkillä hävinnyt Kolumbia on neljäntenä kaksi pistettä Argentiinaa edellä ja Peru tasapisteissä Sampaolin miehistön kanssa – tosin paremmalla maalierolla. Kolumbia ja Peru kohtaavat päätöskierroksella toisensa.
Paraguaylla on kuitenkin vielä yllätyskortit käsissään. Maa isännöi päätöskierroksella lohkojumbo Venezuelaa. Voitolla Paraguay nousee 27 pisteeseen.
Vain Brasilia on varmistanut kisapaikkansa ennen viimeistä kierrosta. Kyseessä on Etelä-Amerikan MM-karsintojen ennätys, sillä jopa kuudella joukkueella on mahdollisuudet napata kisapaikka viimeisellä kierroksella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa