Kommentti: Hävettävää vitkuttelua Barcelonan ottelujärjestäjiltä – Sääli laiha lohtu vierasfaneille
Kuva: Getty Images
Katalonian pääkaupungissa Barcelonassa on tätä kirjoitettaessa meneillään La Liga -ottelu Barcelona-Las Palmas. Vajaat satatuhatta katsojaa vetävä Camp Nou, Euroopan suurin jalkapallostadion kumisee kuitenkin tyhjyyttään.
Ottelu päätettiin pelata tyhjien katsomojen edessä. Päätös on helppo ymmärtää, sillä pääsarjaottelu on tänään Barcelonassa korkeintaan toiseksi tärkein asia. Barcelonan, Katalonian, Espanjan ja Euroopan huomio on tänään Katalonian kiistellyssä itsenäisyysäänestyksessä, jota Espanjan hallinto ei tue.
Äänestäjien ja poliisien yhteenotoissa on loukkaantunut satoja ihmisiä, joten huoli siitä, ettei kannattajien turvallisuutta voitaisi taata, on epäilemättä aiheellinen. Siitä näkövinkkelistä on loogista, ettei ottelua pelata normaaliin tapaan. Peli Camp Noulla äänestyspäivänä oli alun perinkin umpisurkea idea.
Barcelonan omissa toiveissa oli tiettävästi ottelun siirtäminen myöhäisempään ajankohtaan, mutta tätä ratkaisua ei kannattanut sen paremmin Las Palmas kuin La Liga -johtokaan. Ottelu olisi voitu perua myös kokonaan, mutta tällöin Barcelona olisi tuomittu häviämään peli 0-3, eikä se innostunut pistemenetyksen mahdollisuudesta. Lisäksi puhuttiin jopa kolmen pisteen arvoisesta lisäsanktiosta.
Itse ihmettelen kaoottisessa tilanteessa lähinnä sitä, että miten ihmeessä tällaista ratkaisua ei kyetty tekemään aikaisemmin? Katalonian itsenäisyysäänestys on ollut Espanjassa kaikkien huulilla jo viikkokausia, ja ottelusiirron mahdollisuudella spekuloitiin jo alkuviikosta.
Talvi yllättää autoilijat? Barcelonan tämänpäiväinen tulenarka tilanne yllättää jalkapallopäättäjät?
On surkuhupaisaa, että vielä alle tunti ennen ottelun alkua oli yhä epäselvää, pelataanko ottelua vai ei. Oli (ilmeisesti?) Barcelona-johdolta suoranaista pottuilua kannattajille estää heidän pääsynsä stadionille juuri silloin, kun tunnelma alkaa olla jo kunnolla nousussa.
Urheilullisesti ottelun pelaaminen aikataulun mukaisesti oli ihan hyvä ratkaisu, sillä etenkin Barcelonan kalenteri on jo muutenkin tarpeeksi täynnä. Kannattajia sen sijaan käy sääliksi. Molempien joukkueiden, mutta ennen kaikkea Las Palmasin.
Tällainen ratkaisu oltaisiin ihan hyvin voitu tehdä jo tämän viikon alussa, tai mieluummin vielä aiemmin. Tällöin tuhannet vieraskannattajat olisivat välttyneet pahimmalta mielipahalta. Nyt on vaikea kuvitella, miltä Las Palmas -fanien tuntuu murjottaa stadionin vieressä, kun oma joukkue taistelee Camp Noulla.
Hintaa tälle kokemukselle lentoineen, ottelulippuineen ja hotelleineen on tullut helposti 400 euroa, mutta kuka tietää, korvaako tätä summaa pettyneille katsojille kukaan? Sama koskee tietysti myös Barcelona-kannattajia, joista erittäin monet lentävät tunnetusti paikan päälle ulkomailta aina muita maanosia myöten. Twitter joka tapauksessa kihisee kiukkua häpeällisen myöhäisen ja kannattajien kannalta julman päätöksen jälkeen.
Aficionado de Las Palmas:
-Vuelo + Hotel + Entrada = 400€
Ahora llega el Barcelona y los deja sin ver el partido
#Valors
-Vuelo + Hotel + Entrada = 400€
#Valors
Miles de aficionados del Barcelona y Las Palmas se quedaron con las ganas de presenciar el duelo. (Foto: REUTERS)
At Camp Nou. Much confusion. Speaking to this family who've travelled from Melbourne...booked 3 months ago to see Neymar.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui

