Tyytymättömyys valmentajan ja seurajohdon välillä kasvaa? – ”En johda joukkuetta somen välityksellä”
Kuva: Getty Images
Málagan kauteen valmistautuminen on ollut kohtalaisen hankalaa, eikä joukkue ole vahvistunut siten, kuten valmentaja Michel olisi toivonut. Michelin tiedettiin halunneen ryhmäänsä Zenitistä vapautuneen Javi Garcian, mutta koska seurajohto ei ollut samoilla linjoilla, Garcia päätyikin Real Betisiin.
Málagan puheenjohtaja Abdullah Al Thani ja varapuheenjohtaja Nasser Al Thani tunnetaan aktiivisina ja mielipiteitä jakavina Twitterin käyttäjinä. Valmentaja Michel onkin sivaltanut tähän suuntaan kommentoidessaan Málagan kauden aloitusta.
– Olen vastuussa vain taktisista päätöksistä ja siihen keskitän energiani. En johda joukkuettani somen välityksellä, vaan teen sen mieluummin kentällä, Michel kommentoi ennen Eibar-ottelua Marcan mukaan.
– En ilmaise pelaajatoiveitani enkä tuntemuksiani julkisesti. Minun vallassani on vain ottelukokoonpanojen päättäminen ja toivon, ettei kukaan sekaannu siihen.
Málaga avaa kautensa ensimmäisen kierroksen viimeisessä ottelussa Suomen aikaa klo 23 alkaen. Vastaansa se saa kotikentällään Eibarin.
– On selvää, että minun täytyy tulla toimeen Eibar-otteluissa nillä pelaajilla, joita käytettävissäni on, Michel tiivisti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa