Uransa liian aikaisin lopettamaan joutunut maajoukkuepuolustaja: ”Jos Madrid tarvitsee minua, olen valmis”
Kuva: Getty Images
Espanjan maajoukkueen mukana kolme perättäistä arvoturnausta vuosina 2008-2012 voittanut Álvaro Arbeloa joutui lopettamaan uransa suunniteltua aiemmin loukkaantumiskierteen vuoksi. Vaivat rajoittivat Arbeloan esiintymiset viime kaudella West Hamissa vain neljään otteluun, eikä 34-vuotiaalla laitapuolustajalla ollut hinkua lähteä rahan perässä jäähdyttelysarjoihin.
– Sain tarjouksia Kiinasta ja Yhdysvalloista, mutten halunnut pelata vain rahan takia. Sellainen jalkapallo ei vetoa minuun, Arbeloa totesi El Transistorin haastattelussa lopettamisensa syistä.
Arbeloa nousi pääsarjatasolle Real Madridin juniorimyllyn ja akatemian kautta, ja esiintyi ”Los Blancosin” riveissä kaikkiaan kahdeksalla kaudella, viimeksi kaudella 2015-2016. CV:hen kirjattiin muun muassa kaksi La Ligan ja kaksi Mestarien liigan voittoa. Real Madrid onkin miehelle ymmärrettävästi rakas seura.
– En halunnut pukea Espanjassa ylleni mitään muuta peliasua kuin Real Madridin. Yksikään saamistani tarjouksista ei kiinnostanut, joten oli parempi panna nappikset naulaan. Päätökseni johtui enemmänkin henkisestä kuin fyysisestä puolesta. Kaikki ei mennyt siten, kuten kuvittelin asioiden menevän lähtiessäni Madridista, Arbeloa harmittelee.
56 A-maaottelua pelannut Arbeloa toimisi mieluusti tulevaisuudessakin jalkapallon parissa.
– Haluaisin jatkaa jalkapallon parissa, koska pidän siitä. En silti tiedä, haluaisinko olla valmentaja. Jos Madrid tarvitsee minua, olen käytettävissä. Ei minulla kuitenkaan mitään kiirettä ole, vaan voin auttaa missä tahansa.
– Jalkapallo on jättänyt minulle haavoja, mutta epäilemättä se on antanut minulle myös paljon iloa. Parasta oli, että sain tehdä sitä, mistä pidin. Yhtä hetkeä on vaikea nostaa esille, koska voitin kaiken mahdollisen. No, ehkä hienoin mestaruuteni oli” la Décima”, Real Madridin kymmenes Mestarien liiga -titteli, Arbeloa myöntää.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Haastattelu: Lucas Bergströmin joukkueessa nousi kohu – näin suomalaisvahti kommentoi
- Robert Lewandowskista iso paljastus
- Lamine Yamal ulos Espanjan ryhmästä
- Atletico Madrid siirtymässä amerikkalaisomistukseen
- Taas yksi Real Madrid -pelaaja lasaretin puolelle: Thibaut Courtois on loukkaantunut
- Tiedote: Real Madridin luottopelaaja on satuttanut itsensä – faneille uutinen saattaa olla hyväkin
- Lionel Messi teki yllätysvierailun Camp Noulle – lähetti paljonpuhuvan viestin Barcelonan kannattajille
- Barcelona-hyökkääjällä parempi tilastonoteeraus kuin Neymarilla
- Robert Lewandowski takoi hattutempun – Barcelona kavensi Real Madridin sarjajohtoa
- Lucas Bergströmille uran ensimmäinen nollapeli La Ligassa!
- Taas yksi Real Madrid -pelaaja lasaretin puolelle: Thibaut Courtois on loukkaantunut
- Robert Lewandowski takoi hattutempun – Barcelona kavensi Real Madridin sarjajohtoa
- Lionel Messi teki yllätysvierailun Camp Noulle – lähetti paljonpuhuvan viestin Barcelonan kannattajille
- Atletico Madrid siirtymässä amerikkalaisomistukseen
- Tiedote: Real Madridin luottopelaaja on satuttanut itsensä – faneille uutinen saattaa olla hyväkin
- Lucas Bergströmille uran ensimmäinen nollapeli La Ligassa!
- Barcelona-hyökkääjällä parempi tilastonoteeraus kuin Neymarilla
- La Liga -seuran myynti lähestyy?
- Barcelonan urheilujohtajalta tyly vastaus siirtoikkunasta: ”En usko”
- ”Parhaat pelaavat” – Espanjalla ei ole aikomustakaan lepuuttaa Lamine Yamalia