Paikallislähde: Real Madridin laitapuolustaja lainasopimuksella Portugaliin
Kuva: Getty Images
Real Madridin laitapuolustaja Fábio Coentrão, 29, allekirjoittaa vuoden mittaisen lainasopimuksen Sportingin kanssa. Sporting maksaa Coentrãon palkasta noin kolmasosan. Asiasta uutisoi portugalilaislehti A Bola.
Coentrão on valmis pelaamaan Sporting CP:n riveissä ensi kaudella. Portugalilaisen laitapuolustajan sopimus Real Madridin kanssa umpeutuu vasta vuonna 2019, mutta Sporting voi hankkia hänet jo ensi kauden jälkeen, jos kausi lainalla sujuu onnistuneesti.
A Bolan mukaan sopimus on allekirjoittamista vaille valmis. Enää palkkakysymys hiertää siirron eri osapuolia.
Coentrão tienaa noin kolme- ja puolimiljoonaa euroa kaudessa, ja Real Madrid on valmis maksamaan kaksi miljoonaa ensi kaudelta. Sporting aikoo maksaa ainoastaan miljoonan, joten Coentãon pitäisi luopua 500 000 eurosta, jos hän mielii saada ensi kaudella peliaikaa Portugalin pääsarjassa. A Bola kertoo, ettei siitä ole kuitenkaan syntymässä ongelmaa, vaan siirto aiotaan virallistaa jo ensi viikolla.
Nollaus ja uusi alku
29-vuotias Coentrão odottaa paluuta kotimaahansa. Sportingissa hän pääse uudestaan Jorge Jesusin alaisuuteen. Jesus valmensi Benficaa, kun Coentrão teki läpimurtonsa Primeira Ligassa. – Vaikuttaa siltä, että Fábio on uudestisyntynyt. Siirto Sportingiin motivoi häntä. Hän ajattelee uudella tavalla ja hän on iloinen päästessään takaisin Portugaliin, sanoi Coentrãon läheinen ystävä João Eusébio. Eusébio valmentaa tällä hetkellä Vizelaa Portugalin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. – Hän sopeutuu hienosti Portugalin liigaan. Näen hänen silmissään uutta loistetta, Eusébio päätti. Coentrão siirtyi José Mourinhon pyynnöstä Real Madridiin vuonna 2011. 30 miljoonaa euroa maksanut portugalilaispuolustaja allekirjoitti kuusivuotisen sopimuksen Realin kanssa. Aika Madridissa on kuitenkin ollut haastavaa. Loukkaantumiset ja Marcelon nousu maailman huipulle ovat hidastaneet Coentrãon kehitystä. Coentrão pelasi päättyneellä kaudella 297 minuuttia Los Blancosin kokoonpanossa. Se vastasi noin viittä prosenttia koko kauden minuuttimääristä. Oli ilmiselvää, ettei hänelle enää löytynyt paikkaa madridilaisseurasta. Siirto Sportingiin voi osoittautua hedelmälliseksi myös kesän 2018 MM-kilpailujen suhteen. Vähäisen peliajan ja loukkaantumisten myötä Coentrão ei mahtunut Portugalin kokoonpanoon EM-kilpailuissa eikä tulevan kesän Confederations Cupissa.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään