Italialaisen televisioyhtiön Mediaset Premiumin mukaan Barcelona aikoo tarjota Paris Saint-Germainin Marco Verrattista, 24, 100 miljoonaa euroa. Asiasta kertoo Football Italia.

Ranskalaismedia L’Équipe uutisoi aiemmin eilen, että Verratti on jättänyt pariisilaisseuran urheilutoimenjohtajalle Antero Henriquelle siirtopyynnön. Useiden lähteiden mukaan Verratti uskoo, että hän on jo saavuttanut kaiken mahdollisen Ranskassa.

Mediaset Premium kertoo, ettei Barcelona aio tuhlata aikaa, vaan se jättää virallisen tarjouksen tänään. Seura haluaa tarjota Verrattin palveluksille vastinetta ennen kuin Juventus ehtii mukaan tarjouskilpailuun.

Italian maajoukkuetta edustava Verratti on aikaisemmin myöntänyt kannattavansa Juventusta. Lehtitietojen mukaan PSG pyytää keskikentän maestrostaan 80 miljoonaa euroa. Barcelona haluaa ylittää tämän pyyntihinnan välittömästi, jotta siirto pystyisi toteutumaan.

Siirto rikkoisi toteutuessaan kaksi ennätystä. Ensinnäkin siirto olisi ensimmäinen kerta historiassa, kun italialaisesta pelaajasta maksettaisiin sata miljoonaa euroa. Toiseksi Barcelona ei ole koskaan maksanut kenestäkään pelaajasta yhtä paljon.

Verratti sai päättyneellä kaudella vastuuta yhteensä 43 ottelussa.