L’Equipe: Barcelona kilpailee Bayern Münchenin kanssa PSG-pelaajasta – Hinta voi nousta 80 miljoonaan euroon

© Kuva: Getty Images

Ranskalaismedia L’Equipe uutisoi, että Paris Saint-Germainin 24-vuotias keskikenttäpelaaja Marco Verratti on jättänyt siirtopyynnön seurajohdolle.

FC Barcelonan on uutisoitu jo pitkään olevan kiinnostunut Italian maajoukkueen vakionimestä ja nyt huhut ovat jälleen voimistuneet, vaikka miehellä on sopimusta nykyisen joukkueensa kanssa vielä vuoteen 2021 asti.

Lähteen tietojen mukaan katalaaniseuran lisäksi myös Saksan mestari Bayern München on mukana kilpailussa Verrattista. Kahden näin suuren kaliiberin joukkueen taistellessa samasta pelaajasta, voi hintalappu helposti kasvaa todella suureksi. Näin oletetaan käyvän myös tässä tapauksessa, sillä uutisessa kerrotaan, että pelaajan hintalappu on noin 80 miljoonaa euroa.

Verratti oli Barcelonan seurajohdon suurennuslasin alla viimeksi Mestarien liigan pudotuspeleissä, kun joukkue kohtasi PSG:n klassikoksi muodostuneessa otteluparissa.