L’Equipe: Barcelona kilpailee Bayern Münchenin kanssa PSG-pelaajasta – Hinta voi nousta 80 miljoonaan euroon
Kuva: Getty Images
Ranskalaismedia L’Equipe uutisoi, että Paris Saint-Germainin 24-vuotias keskikenttäpelaaja Marco Verratti on jättänyt siirtopyynnön seurajohdolle.
FC Barcelonan on uutisoitu jo pitkään olevan kiinnostunut Italian maajoukkueen vakionimestä ja nyt huhut ovat jälleen voimistuneet, vaikka miehellä on sopimusta nykyisen joukkueensa kanssa vielä vuoteen 2021 asti.
Lähteen tietojen mukaan katalaaniseuran lisäksi myös Saksan mestari Bayern München on mukana kilpailussa Verrattista. Kahden näin suuren kaliiberin joukkueen taistellessa samasta pelaajasta, voi hintalappu helposti kasvaa todella suureksi. Näin oletetaan käyvän myös tässä tapauksessa, sillä uutisessa kerrotaan, että pelaajan hintalappu on noin 80 miljoonaa euroa.
Verratti oli Barcelonan seurajohdon suurennuslasin alla viimeksi Mestarien liigan pudotuspeleissä, kun joukkue kohtasi PSG:n klassikoksi muodostuneessa otteluparissa.
LUE MYÖS:
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan

- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”