Barcelona vahvisti eilen odotetun tiedon: Ernesto Valverde on joukkueen uusi päävalmentaja. Nyt kysymys kuuluu, mitä Valverden aikakaudella on luvassa.

Muutoksen voi jakaa useampaan osa-alueeseen. Jaetaan se tässä tekstissä seurakulttuuriin, syöttöpelaamiseen ja kamppailupelaamiseen, jotka kaikki liittyvät toisiinsa.

Aloitetaan Barcelonan seurakulttuurista, joka sinänsä on Valverdelle tuttu. Hänhän pelasi Barcassa kaudet 1988-90. Barcelona on kaupunkina miehelle vielä tutumpi, sillä Valverde edusti peliurallaan myös Espanyolia vuosina 1986-88.

Alueellisesta suurseurasta globaaliin suurseuraan

Mutta vaikka Barcelona ja FC Barcelona ovat tuttuja, koko ajattelutavan on muututtava. Suuren osan urastaan Valverde on viettänyt niin pelaajana kuin valmentajana Baskimaalla. Athletic Bilbao on toki alueen suurin seura ja monen baskin ylpeys, mutta se on silti vain juuri sitä: alueellinen suurseura. Barcelona sen sijaan on globaali suurseura, jonka ajattelutapa on ihan erilainen.

Siinä missä Athleticissa Valverden päätöksentekoa ovat leimanneet tietyt, hyvin tarkasti määritellyt raamit pelaajahankintoja ajatellen, Barcelonassa koko maailma tavallaan aukeaa. Yhtäkkiä ei tarvitsekaan etsiä baskien parhaimmistoa, vaan voi tavoitella parhaita pelaajia Euroopasta, Etelä-Amerikasta, Afrikasta, mistä vain.

Yhteistäkin seurojen välillä on – kuten laadukas akatemiatoiminta. Athleticin on ollut pakko onnistua akatemiapelaajien kouluttamisessa (juurikin tiukasta pelaajapolitiikasta johtuen). Barcassa La Masia jäi Luis Enriquen aikakaudella hieman paitsioon, mutta nyt siihen on taas satsattu paukkuja.

Lyhyttä vai pitkää – maassa vai ilmassa?

Siirrytään syöttöpelaamiseen. Se kun on pelaajapolitiikan tavoin hyvin voimakkaasti seuraidentiteettiin.

Barcelonassa vaalitaan lyhytsyöttöpelaamista, on vaalittu vuosikymmenien ajan. Enrique vei syöttöpelaamista hieman suoraviivaisempaan suuntaan, mutta päättyneelläkin La Liga -kaudella Barca syötti ottelua kohden selvästi eniten (567 kpl) lyhyitä syöttöjä kaikista sarjan joukkueista. Barcelonan pallonhallintaprosentti oli myös selvästi korkein.

Athletic syötti ottelua kohden noin 200 lyhyttä syöttöä vähemmän kuin Barcelona. Joukkueen sijoitus kyseisessä tilastossa oli 10:s. Pitkiä palloja Athletic taas lähetti neljänneksi eniten – Barcelona vähiten koko sarjassa. Keskityksiä Athletic viljeli eniten, Barca neljänneksi vähiten.

Mitä siis pitäisi päätellä? Syöttöpelaamisen valossa Barcelonan valmentajavalinta näyttäytyy jopa aika erikoisessa valossa. Barcan ja Athleticin pelilliset identiteetit kun eivät voisi olla kovin paljon kauempana toisistaan. Barcassa edetään lyhyin syötöin ja pidetään palloa maassa. Laitapakit kyllä tekevät taustajuoksuja potentiaalisille keskityspaikoille, mutta useammin hyökkääjät kuitenkin leikkaavat pallon kanssa sisään. Athleticissa taas panostetaan paljon nopeaan etenemiseen eikä pallon nostaminen ilmaan ole huono ideologisella tasolla huono ratkaisu.

Yksin vai yhdessä?

Entä sitten kamppailupelaaminen? Se on alue, joka on hyvin kiinteästi yhteydessä kahteen edelliseen.

Barcelonassa pallottomia mies miestä vastaan -kamppailuja pyritään välttämään. Pyritään mieluummin taistelemaan pallottomassa vaiheessa ylivoimia muodostaen. Ilmaan palloa ei nosteta, koska pääpelikamppailuvoimaa ei ole.

Pallollisessa vaiheessa sen sijaan Enriquen aikakaudella nimenomaan hakeuduttiin 1v1-tilanteisiin. Pallo on pyritty saamaan hyökkääjille sellaisiin tilanteisiin, joissa yksittäisellä pelaajalla on vain yksi puolustaja ohitettavana. On voitu pelata näin, koska hyökkääjien henkilökohtainen taitotaso ohituksissa on maailman kärkitasoa.

Athleticissa tilanne on ihan erilainen. Ilmataisteluita ei vältellä, vaan niitä janotaan. Tiedetään, että joukkue on niissä vahva kentän jokaisella osa-alueella, joten pääpalloissa Athletic on mukavuusalueellaan. Päättyneellä kaudella Athletic voitti ottelua kohden selvästi eniten pääpalloja, Barcelona vähiten. Barca toki myös hävisi niitä vähiten, koska se pyrki niitä välttämään.

Ja ihan sama pätee taklauksiin. Sellainen peribrittiläinen kamppailupelaaminen on tärkeä osa Athleticin identiteettiä, joten ei ole ihme, että joukkue taklasi päättyneellä kaudella hyvin paljon.

Jos joukkueita pallottomassa vaiheessa jokin yhdistää, niin prässitaso. Sekä Barcelona että Athletic ovat perinteisesti yrittäneet ryöstää pallon takaisin mahdollisimman lähellä vastustajan maalia. Siitä pelin osa-alueesta Valverden ei tarvitse Barcassa luopua. Mutta entä muista?

Pystyykö Valverde sopeutumaan?

Tämä on hyvin merkittävä kysymys. Koska kun valmentaja tulee Barcelonan kaltaiseen seuraan, valmentaja voi hioa joukkueen pelaamista – mutta tiettyjen raamien sisällä. Valverde ei voi tehdä Barcelonasta Athleticia. Sitä eivät hyväksy kannattajat, ei seurajohto, eivät todennäköisesti pelaajatkaan. Tästä todennäköisesti keskusteltiin hyvin tarkasti jo rekrytointivaiheessa.

Siispä jää jäljelle kysymys: pystyykö Valverde sopeutumaan Barcelonaan ja samalla viemään joukkueen pelaamista Enriquen ajoista parempaan suuntaan? Kuulostaa hyvin haastavalta tehtävältä. Barcan rekrytointiprosessi kulkee hyvin tarkasti määriteltyjä latuja pitkin, joten Valverden kohdalla tiedettäneen, mitä ollaan tekemässä. Mutta totuus on kuitenkin se, että juuri tässä vaiheessa ilmassa on enemmän kysymys- kuin huutomerkkejä.

Aiheet Barcelona Enrique Luis Näkökulmat Pääuutiset Valverde Ernesto