Barcelonan kesän ensimmäinen siirto odottaa vain vahvistusta – ”Kaikki sovittuna”
Kuva: Getty Images
Barcelonan kesän ensimmäinen kauppa alkaa olla vahvistusta vaille valmis.
Pelaajan nimi on Marlon Santos, ja hän siirtyy Kataloniaan Fluminensesta. 21-vuotias puolustaja on Barca-faneille tuttu mies, sillä hän on pelannut tämän kauden lainalla Barca B:ssä.
– Kaikki on sovittu jo hyvän aikaa sitten Barcan ja Fluminensen välillä, Marlonin agentti Fred Moraes sanoi Radio Barcelonan mukaan.
– Seuraava vaihe on, että juttelemme seuran kanssa – Brasiliassa olevan Andre Curyn ja Raul Sanllehin kanssa – jotta näemme, mikä on paras ratkaisu ensi kaudeksi.
– Seura on jo päättänyt tehdä lainasiirrosta pysyvän, mutta vielä on asioita ratkaistavana tulevaisuutta ajatellen. Ajatuksemme on se, että Marlon pysyy Barcelonassa monen vuoden ajan ja jatkaa oppimista.
Marlon on pelannut tällä kaudella 22 ottelua kolmannen sarjatason Segunda B:ssä. Marraskuussa hän pääsi debytoimaan ykkösjoukkueessa Mestarien liigassa. Viime viikonloppuna tuli puolestaan uran ensimmäinen avauskokoonpanon paikka Javier Mascheranon loukkaantumisen myötä. Marlon päätyi pelaamaan saman tien täyden 90-minuuttisen Las Palmasia vastaan. Lisäksi Marlon on istunut tällä kaudella viidessä ykkösjoukkueen ottelussa penkillä.
LUE MYÖS:
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit

- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!