Barcelonalla debytantti kehissä huipputärkeässä ottelussa: ”Otin sen elämäni ainoana tilaisuutena”
Kuva: Getty Images
La Ligassa eletään tuikitärkeitä ratkaisuhetkiä mestaruustaistelun kannalta, mutta niinpä vain Barcelona heitti toiseksi viimeisessä sarjapelissään avaukseen La Liga -debytantin, eli 21-vuotiaan keskuspuolustajan Marlonin. Täysin suunniteltu juttu Marlonin peluuttaminen ei tosin ollut, vaan nuorukaiselle aukeni tilaisuus, kun Javier Mascherano loukkasi itseään alkulämmittelyssä.
Brassipuolustaja suoriutui debyytistään hyvin, ja Barcelona otti Las Palmasista selvänumeroisen 4-1 -voiton. Nuorimies itse oli kiitollinen saamastaan näyttöpaikasta.
– Otin sen kuin elämäni ainoana tilaisuutena ja yritin antaa kaikkeni. Olin valmis, sillä tätä varten teen töitä. Sain tilaisuuteni ja nyt on vain jatkettava työntekoa, Marlon totesi pelin jälkeen Sportin mukaan.
Marlon myönsi olleensa hermostunut, mutta sanoi jännittävänsä myös ykkösjoukkueen kanssa harjoittelemista.
– Lopulta hallitsin kuitenkin tunteeni, kaikki sujui hyvin ja joukkue voitti ottelun. Tunsin oloni itsevarmaksi, koska Samuel Umtiti ja Marc-André ter Stegen valoivat minuun luottamusta. Kiitän pelikavereitani tuesta ja valmentajaa saamastani tilaisuudesta, Marlon jatkoi.
Vaikka Las Palmas -peli olikin Marlonin ensimmäinen La Ligassa, oli mies saanut peliaikaa edustusjoukkueessa jo aiemmin Mestarien liigan ottelussa Celticiä vastaan.
LUE MYÖS:
- Real Madrid jäi taas tasapeliin
- Sport: Hansi Flick pettynyt Barcelonan peliesityksiin – vaatii huomattavaa tasonnostoa
- Antonio Rüdiger pääsi pois valokeilasta: ”Ikävä kyllä jokainen asia menee viraaliksi”
- Mitä ihmettä? Video Hansi Flickistä hämmentää
- Barcelonalle kylmä suihku – sitten rytisi
- Lucas Bergströmille valtava pettymys La Ligassa
- Barcelona-pomon mielestä tuomarit suosivat Real Madridia – näin Xabi Alonso vastasi
- Barcelona-pomo tukee kritiikin kohteeksi joutunutta avainpelaajaa: ”Se ei ole reilua”
- Kylian Mbappe puolustaa Xabi Alonsoa
- Vahvistus: Barcelona-tähti kaksi viikkoa ulkona kokoonpanosta
- Real Madrid jäi taas tasapeliin
- Mitä ihmettä? Video Hansi Flickistä hämmentää
- Sport: Hansi Flick pettynyt Barcelonan peliesityksiin – vaatii huomattavaa tasonnostoa
- Antonio Rüdiger pääsi pois valokeilasta: ”Ikävä kyllä jokainen asia menee viraaliksi”
- Lucas Bergströmille valtava pettymys La Ligassa
- Barcelonalle kylmä suihku – sitten rytisi
- Barcelona-pomon mielestä tuomarit suosivat Real Madridia – näin Xabi Alonso vastasi
- Barcelona-pomo tukee kritiikin kohteeksi joutunutta avainpelaajaa: ”Se ei ole reilua”
- The Athletic: Vinicius Junior ei aio jatkaa Real Madridissa
- Barcelonan pelaaja latasi suorat sanat isosta Chelsea-tappiosta