Barcelonan urheilutoimenjohtaja vahvisti: ”Kyllä, pohdimme hänen ostamista”
Kuva: Getty Images
Barcelona on yhdistetty siirtospekulaatioissa Gerard Deulofeuun. Barcelonalaismediassa on jo jonkin aikaa kirjoitettu, että seura olisi halukas ostamaan oman kasvattinsa takaisin.
Seuran urheilutoimenjohtaja Robert Fernández vahvisti osittain tiedon TV3:lle.
– Deulofeu. Kyllä, hän on ehdottomasti tulevaisuuden vaihtoehto, Fernández sanoi.
– Seura pohtii hänen takaisinostamista.
23-vuotias Deulofeu pääsi pelaamaan Barcelonan ykkösjoukkueessa vain kuusi ottelua, kunnes hänet myytiin parin lainajakson päätteeksi Evertoniin kesällä 2015. Hinta oli kuusi miljoonaa euroa. Sopimukseen tiettävästi kirjattiin 12 miljoonan euron takaisinostopykälä.
Pelillisen kotinsa laitahyökkääjä on löytänyt AC Milanista, jossa hän on pelannut kuluvan kevään lainalla. Italialaisseuran toimitusjohtaja Adriano Galliani kertoi aiemmin neuvottelevansa Barcelonan kanssa pysyvästä siirrosta, sillä Milankin on kiinnostunut pelaajasta.
Mundo Deportivo puolestaan uutisoi tuoreeltaan, että Deulofeua ei välttämättä kiinnostaisi Barcelonaan palaaminen. Syy on juurikin se, että Kataloniassa hän istuisi todennäköisesti penkillä, kun taas Milanissa peliaikaa tulee runsaammin.
Hyvin mahdollinen skenaario on se, että Barcelona ostaa Deulofeun tänä kesänä takaisin, mutta myy miehen saman tien eteenpäin – ja tekee samalla taloudellista voittoa.
LUE MYÖS:
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty