Uutisoimme aiemmin, että Barcelona on halukas käyttämään takaisinosto-oikeutensa Gerard Deulofeuun. Tieto näyttäisi pitävän paikkansa, mutta siirtoasiasta on tulossa kolmen kauppa.

Deulofeun pelaajaoikeudet omistaa tällä hetkellä Everton, joka osti laitahyökkääjän Barcelonasta kuudella miljoonalla eurolla kesällä 2015. Evertonissa vastuu oli alkukaudesta kortilla, joten Deulofeu lainattiin kevääksi AC Milaniin. Italiassa peli on lähtenyt rullaamaan ihan mukavasti, ja milanolaisseura haluaisi ostaa Deulofeun itselleen.

Barcalla on tiettävästi Deulofeuun 12 miljoonan euron arvoinen takaisinosto-oikeus, jonka seura on jo päättänyt käyttää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Deulofeu jäisi Barcelonaan. Ja juuri tästä syystä Milan neuvottelee tällä hetkellä Barcan, eikä Evertonin kanssa.

– Kesäkuussa näette, mitä tapahtuu. En tiedä, mitä markkinoilla tapahtuu, joten en voi sanoa mitään, Milanin toimitusjohtaja Adriano Galliani sanoi Milan TV:lle FourFourTwon mukaan.

– Olen keskustellut Barcelonan johdossa olevien ihmisten kanssa, mutta en voi sanoa, mitä he ovat minulle kertoneet.

23-vuotias Deulofeu on tällä kaudella pelannut kaikki kilpailut mukaan lukien 25 ottelua. Tehoja on syntynyt kahden maalin ja neljän maalisyötön verran. Näistä 2+3 on tullut Milanin paidassa.