Neljäs peräkkäinen tappio liikaa – Deportivo vaihtamassa valmentajaa?
Edellisen kerran yli kolme kuukautta sitten voittoa juhlinut Leganés ei olisi voinut juuri komeammin neljän ottelun tappioputkeaan katkaista. Leganés rökitti lauantaina kotikentällään Deportivo La Coruñaa peräti 4-0 -lukemin, ja repi samalla eron putoamisviivaan viiteen pisteeseen.
Deportivon päävalmentajalle Gaizka Garitanolle murskatappio sen sijaan oli kohtalokas. Tätä mieltä on ainakin espanjalaislehti AS, jonka mukaan päätös Garitanon potkuista on seurassa jo tehty ja julkistetaan sunnuntaina.
Deportivolle Leganés-peli oli vuorostaan neljäs peräkkäinen tappio ja seitsemäs peli putkeen ilman voittoa. Se putosi samalla sarjataulukossa Leganésin taakse ja on vain kolme pistettä ensimmäisellä putoajan paikalla olevaa Sporting Gijónia edellä.
AS:n mukaan valmennusvastuun ottaa väliaikaisesti Deportivon reservijoukkueen valmentaja Cristóbal Parralo, sillä ennen Leganés-peliä seura ei ollut vielä keskustellut potentiaalisten korvaajien kanssa. Haussa on kuitenkin ensisijaisesti valmentaja, joka tuntee La Ligan jo entuudestaan hyvin. Etenkin, koska tulevasta torstaista alkaen Deportivolla on edessään hurja ohjelma: neljä ottelua 11 päivässä.
Potentiaalisimmaksi seuraajakandidaatiksi lehti nostaa Pepe Melin, joka tunnetaan viime vuosilta etenkin Real Betisin valmentajan postista. Mel oli vahva ehdokas Deportivoon jo viime kesänä. Muina mahdollisina niminä mainitaan Deportivon entiset pelaajat Sergio González ja Miroslav Dukic.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku

- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä