Barcelonan taustaryhmästä muistellaan: Tästä syystä Zlatanin ja Messin yhteispeli ei toiminut
Kuva: Getty Images
Nykyisin Ranskan liigan Lillen pääjohtajana toimiva Marc Ingla työskenteli Barcelonan markkinointi- ja mediajohtajana, kun Zlatan Ibrahimovic pelasi joukkueessa kaudella 2009-2010. Ruotsalaisen Barca-ura jäi paljon odotettua lyhyemmäksi. Inglan mukaan sopeutumista Barcelonaan ei auttanut se, että miehellä ei varsinaisesti synkannut Lionel Messin kanssa.
– Miksei Zlatan pärjännyt Barcassa? Ruotsalainen on peto, suorastaan kone. Hänellä oli kuitenkin rinnallaan toinen kone, pienempi sellainen. Toinen kone oli liian staattinen ja Messi tarvitsi enemmän tilaa. Zlatan vei liikaa tilaa, ja siksi heidän välillään oli kitkaa, Ingla analysoi ranskalaisen Telefootin haastattelussa.
Kaikki on toki suhteellista, sillä joku voisi sanoa La Liga -mestaruutta, muutamaa Supercupin voittoa ja 16 liigamaalia 29 ottelussa pärjäämiseksi. Joka tapauksessa Zlatanin aika Barcelonassa päättyi ennen aikojaan ja mies siirtyi jo seuraavaksi kaudeksi AC Milaniin. Välit valmentaja Pep Guardiolankaan kanssa eivät tiettävästi olleet parhaat mahdolliset, sillä Zlatan laukoi tunnetusti Guardiolan ”hankkineen Ferrarin, mutta ajavan sillä kuin Fiatilla”.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa