Real Madridin brassihankinta osoittautumassa 13 miljoonan euron hudiksi

Alkaa vahvasti näyttää siltä, ettei Lucas Silva koskaan lyö itseään läpi Real Madridissa.
Los Blancos tiedotti eilen illalla brasilialaisen lainasiirrosta Cruzeiroon. Laina ulottuu tällä erää kesään 2018. Samalla hetkellä umpeutuu Silvan sopimus Real Madridin kanssa.
Cruzeiro on sama seura, josta Real Silvan osti talvella 2015. Siirtosumma oli 13 miljoonaa euroa. Keskikenttäpelaaja sai helmi-maaliskuun aikana peliaikaa seitsemässä peräkkäisessä ottelussa. Sitten vastuu väheni. Loppukauden aikana peliaikaa tuli enää kahdessa pelissä.
Seuraavan kauden Silva pelasi lainalla Marseillessa. Sieltä kuului viestiä, ettei brasilialaisen taso riitä. Kauden toisella puoliskolla mies istui lähinnä penkillä ja katsomossa.
Ja sitten tulivat sydänongelmat. Niiden takia viimekesäinen lainasiirto Sporting Lissaboniin kariutui. Syyskuussa Silva palasi harjoitusvahvuuteen, ja nyt on siis edessä uusi lainajakso.
Tällä kaudella Lucas Silva ei ole pelannut vielä peliäkään. Hänen saldonsa on edelleen Real Madridissa yhdeksän ottelua ja 424 minuuttia. Jääkö siihen?

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista