Las Palmasin alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisen takia jättävä kärki: ”Haluan pyytää anteeksi”

Sergio Araujo jättää Las Palmasin. Argentiinalaiskärjen piti siirtyä Gremioon, mutta viime hetkellä kuvioon mukaan tullut AEK Ateena saa sittenkin 24-vuotiaan Araujon riveihinsä loppukauden lainan myötä.
Araujo hyvästeli seuran pelaajat ja kannattajat eilen. Kahteen otteeseen alkoholin vaikutuksen alaisena kauden avauspuolikkaan aikana ajanut Araujo ei mahdu tempauksiensa vuoksi enää Las Palmasin joukkueeseen ja seuran valmentaja Quique Setién totesikin jatkamisen olleen käytännössä mahdotonta.
– Hänellä on ongelmia siviilielämässään ja hänen pitää tehdä asialle jotain, kuten esimerkiksi täyskäännöksen. Mielestäni sitä ei voi tehdä tässä joukkueessa, joten lähtö olisi parasta kaikille.
Araujo itse pahoitteli käytöstään.
– Haluan pyytää kannattajilta ja seuralta anteeksi. En ole ollut sataprosenttisessa vireessä tässä sarjassa, enkä myöskään kenttien ulkopuolella. Jätän suuren perheen taakseni. Olen surullinen, sillä en halunnut tämän päättyvän näin.
Kyseessä on lainasopimus, mutta Araujo haluaisi palata kesällä vielä Las Palmasiin.
– Toivottavasti pystyn palaamaan, mutta tiedän, ettei se ole kiinni ainoastaan minusta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus