Mestarien liiga -ennakko: Barcelona ja Atlético hoitaneet hommansa – paukkuvatko ennätykset?

Tänään ja huomenna pelataan Mestarien liigan lohkovaiheen viimeinen kierros.
Espanjalaisittain tänään on tulessa kaksi joukkuetta: Atlético Madrid ja Barcelona. Lähtötilanne on molempien joukkueiden kannalta hyvin rauhallinen, sillä kumpikin on jo varmistanut lohkonsa voiton.
Atlético pelaa vieraissa Bayern Müncheniä vastaan. Kummallakaan ei ole pelillistä panosta, sillä Bayern on varmuudella lohkokakkonen. Peli toimii kuitenkin jonkinlaisena indikaattorina joukkueiden iskukyvystä.
Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa nähtiin tuttua Atletia. Tiukkaa, tiivistä puolustamista ja vain 37 prosentin pallonhallinta. Ei kuitenkaan päästettyjä maaleja, ja lopulta 1-0-voitto. Atletin 2-0-maalikin oli lähellä, sillä Antoine Griezmann epäonnistui rangaistuspotkussa. Jos tänään Bayern kaatuu vieraissa, on se hyvä osoitus Atletin tämän hetken vireestä.
Atletin voitto olisi myös seuraennätys. Los Colchoneros ei ole vielä koskaan voittanut kaikkia lohko-otteluitaan euroturnauksen lohkovaiheessa. Griezmann puolestaan jahtaa henkilökohtaista ennätystä. Tällä hetkellä hän jakaa Mestarien liiga -maaleissa Atletin seurahistorian ykköspaikan Luis Aragonésin kanssa.
Barcelonan juniorit ja Messi?
C-lohkossa tilanne on ihan samanlainen kuin Atletin D-lohkossa. Barcelona on varmuudella lohkovoittaja ja Manchester City lohkokakkonen. Muutkin sijoitukset ovat jo selvillä, sillä Borussia Mönchengladbach jatkaa varmuudella Eurooppa-liigan pudotuspeleihin.
Ei siis pelillistä panosta täälläkään, mutta itsetunnon kannalta illan ottelu on Barcalle hyvin tärkeä. Joukkue on tällä hetkellä surkeassa tuloskunnossa. Seitsemästä viime ottelustaan Barcelona on voittanut vain kaksi. Iso voitto Gladbachista voisi olla melko vapauttava kokemus.
Pelaajista Neymar, Ivan Rakitic, Gerard Piqué ja Jérémy Mathieu ovat sivussa. Lionel Messi sen sijaan aloittaa varmasti. Mielenkiintoista on seurata, yltääkö Messi Cristiano Ronaldon lohkovaiheen maaliennätykseen (lue lisää tästä). Toinen seuraamisen arvoinen asia on se, miten mahdollisesti peliaikaa saavat juniorit pärjäävät.
Tässä vielä selvennystä siitä, mitä kaikkea lohkovaiheen päätöskierroksella ratkotaan.
Mestarien liiga tiistaina
Barcelona-Borussia Mönchengladbach klo 21.45 (Viasat Sport, Viaplay)
Basel-Arsenal klo 21.45 (Viasat Fotboll HD, Viaplay)
Bayern München-Atlético Madrid klo 21.45 (Viaplay)
Benfica-Napoli klo 21.45 (Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)
Dynamo Kiova-Besiktas klo 21.45 (Viasat Urheilu HD, Viaplay)
Manchester City-Celtic klo 21.45 (Viasat Hockey, Viaplay)
PSG-Ludogorets klo 21.45 (Viaplay)
PSV-Rostov klo 21.45 (Viaplay)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- La Liga -kauden alku saattaa siirtyä myöhempään ajankohtaan – riippuu Real Madridista ja Atléticosta