Vasta ammattilaisuran kuudes osuma – ”Tämä on revanssini omasta maalistani”
Kuva: Getty Images
Espanyol otti eilen äärimmäisen tärkeän vierasvoiton Betisistä lukemin 1-0. Voittonsa ansiosta putoamisrajalla ollut katalaaniseura sai hengähdysaikaa, sillä eilinen täysi pistepotti nosti Espanyolin sarjataulukossa kahdenneksitoista.
Voittomaalin tehnyt Diego Reyes ei ottanut voitosta meriittiä itselleen. 24-vuotias meksikolaistoppari ei ole muutenkaan urallaan maaleilla juhlinut, koska eilinen osuma oli miehen uran kuudes. Otteluita ammattilaisuralla alla on kuitenkin jo muutama sata, joten maalintekijälistalle pääseminen on harvinaista herkkua.
– Olen ainoastaan onnellinen siitä, että otimme voiton ja täyden pistepotin. Olemme ansainneet pisteet, joita olemme kaivanneet jo pitkään. Minä tein voittomaalin, mutta meriitti kuuluu koko joukkueelle, sillä me tämän voiton täältä haimme – en ainoastaan minä. Tein viime viikonloppuna Eibaria vastaan oman maalin, joten tämä on revanssi siitä.
– Kiitos Jumalalle ja valmentajalleni, koska he ovat aina luottaneet minuun.
LUE MYÖS:
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal