Vicente del Bosque sivaltaa: ”Pep Guardiola teki virheen”
Espanjan maajoukkueen peräsimessä maailmanmestaruuden ja EM-kultaa voittanut Vicente del Bosque käväisi torstai-iltana El Partidazo-jalkapallokeskusteluohjelman parissa.
65-vuotias salamancalaisluotsi kommentoi muun muassa työelämänsä kuulumisia, Gerard Piquén ja Real Madridin kuulumisia, sekä Pep Guardiolan saamaa kritiikkiä.
– Sain miljoonatarjouksen Kiinasta. Tosin en ole varma, että oliko se seuralta vai maajoukkueelta, koska en antanut kyseiselle tarjoukselle ollenkaan huomiota.
– Guardiola on edelläkävijä monessa eri asiassa. Monet joukkueet ovat kopioineet hänen luomaa pelitapaa ja -filosofiaa. Mielestäni Guardiola teki aikoinaan virheliikkeen, kun hän toi poliittisen kantansa Katalonian itsenäistymisestä julkisuuteen. Hänen aatteensa olivat suosittuja Kataloniassa, mutta eivät Espanjassa.
El Clásicoissa Real Madrid suosikki
Entinen Real Madrid -valmentaja sanoi myös, ettei hän enää käy valkoisten peleissä. Los Blancos on kuitenkin yhä ykkönen, kun Barcelona asettuu vastaan. – En käy enää Bernabéulla. Seuraan tietenkin seuran kaikkia liikkeitä, mutta nykyään teen sen mieluiten kotisohvaltani. Jos minun pitäisi valita suosikkini, kun El Clásico pelataan, niin se olisi Madrid ja toivoisin heidän voittoaan. Maajoukkuevalmentajana lopputulos oli minulle se ja sama. – Piqué on hauskuuttaja, joka tykkää tehdä pilaa muiden kustannuksella. Hän ei kuitenkaan pidä siitä, että kyseiset pilailut muuttuvat ongelmiksi. En ole koskaan kuullut Piquén sanoneen kannattavansa Katalonian itsenäistymistä. Olen vain nähnyt hänen sitoutumisensa maajoukkuetehtäviin. Del Bosquen aikakausi päättyi tylysti kesällä EM-kisoissa, kun Italia kaatoi hallinneen mestarin heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto

- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”