Ex-joukkuekaverin ripitys: ”Cristiano Ronaldo 12-vuotiaan tasolla henkisesti”

Manchester Unitedissa kuusi vuotta 2000-luvun alussa viettänyt Mads Timm, 31, uskoo Cristiano Ronaldon hyötyneen itsekkyydestään.
Real Madridia nykyään edustava Ronaldo murtautui maailman huipulle Unitedin paidassa. Portugalilainen on voittanut maailman parhaalle pelaajalle jaettavan Ballon d”Orin kolme kertaa.
Timm kertoo uudessa kirjassaan, että Ronaldo oli hänelle täydellinen vastakohta Old Traffordilla. Tanskalainen itse vihasi ilmapiiriä Manchesterissa, mutta Ronaldo oli sen sijaan keskittynyt ja hänellä oli horjumaton usko itseensä. Se heijastui myös kentällä.
– Hän suhtautui täysin välinpitämättömästi pelin kollektiiviseen puoleen. Henkisesti hän muistuttaa minua 12-vuotiaana. Mielestäni hän ei välitä, mitä ihmiset ajattelevat hänestä. Se on yksi syistä, miksi hän on kyennyt selviytymään ammattilaisjalkapallossa, Timm sanoo.
– Muistan harjoituspelin treeneissä, kun olin vasemmalla laidalla ja hän oikealla laidalla vastustajajoukkueessa. Joka kerta kun kohtasimme, hän vain lensi ohitseni. En juuri koskaan ollut hengästynyt harjoitusten jälkeen, mutta sinä päivänä hän jätti minut haukkomaan henkeäni.
Lähde: Goal.com
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Toni Kroos näkee tämän Barcelonan pelaajan korvaamattomana: ”Hän tarjoaa ratkaisuja”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”