José Luis Mendilibar: ”Borja Bastón ei olisi tehnyt uudelleen 18 maalia”
Kuva: Getty Images
Paikasta toiseen reissaavana valmentajana tunnettu José Luis Mendilibar palasi vuosi sitten paikkaan, jossa hänellä on koko valmentajauransa paras voittoprosentti. Paikka on itsessään todella pieni ja kaikella tavalla sympaattinen, joka kantaa nimeä Eibar. Välittömästi pelaajauransa loputtua valmentajaksi siirtynyt Mendilibar oli Diario Vascon haastateltavana.
– Voitimme ensimmäistä kertaa historiamme aikana Valencian viime viikonloppuna, mutta tilastot ovat aina katsottavissa ja samalla rikottavissa. Kolme pistettä oli kuitenkin pääasia Deportivo-tappion jäljiltä, jossa hätäännyimme. Voiton takia olemme pystyneet ottamaan hetken lepoa. Aloitimme kauden hermostuneesti, mutta voimme katsoa seuroja, jotka eivät ole ottaneet vielä pistettäkään (Celta, Valencia, Athletic), koska siellä on jo pieniluontoinen paniikki päällä, vaikka se ei kannattaisi.
– On ilman muuta tärkeää voittaa otteluita, mutta me seuran sisällä katsomme asioita hieman syvällisemmin ja naturaalisemmin. Olemme olleet pääsarjassa nyt kolme vuotta putkeen ja voisi olettaa, että se luo pysyvyyttä, mutta olemme kuitenkin potentiaalisten putoajakandidaattien joukossa. Kaikilla joukkueilla on ollut mahdollisuus käyttää rahaa uusiin hankintoihin, joten jos mietimme, että olemme vahvistaneet joukkuettamme, niin samalla tavalla muutkin ovat.
– Mielestäni minulla on käytössä hyvä joukkue. Kaikki pelipaikat ovat hyvin täytetty. Viime kauden avauksen pelaajista ainoastaan Borja Bastón ja Keko ovat lähteneet. Olemme vahvistaneet kokonaisuudessaan joukkuettamme ja näen päivittäisessä työssä, että pelaajisto antaa kaikkensa jokaisissa harjoituksissa. Ei pidä unohtaa sitä, että pitkässä sarjassa muutamat pelaajat eivät kuitenkaan pääse pelaamaan paljoa, mutta he kuitenkin aina harjoittelevat ahkerasti ja tukevat meitä.
– Sanoin aikaisemmin, etten haluaisi viittätoista uutta pelaajaa joukkueeseen joka vuosi, mutta aina kesäisin vähälle luotolle jääneet pelaajat lähtevät muualle. Juuri kuten myös muutama pelaaja, joista et haluaisi luopua. Joten periaatteessa ainakin kuusi seitsemän siirtoa on pakko tehdä joka kesä. Kesän siirtoikkunassa meille tuli kaksitoista uutta pelaajaa, mutta olemme myös panostaneet tulevaisuuteen. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei meidän avainpelaajista ole lähtenyt kuin kaksi.
– Jos Bastón olisi jäänyt meille, niin olisin ollut varma, ettei hän olisi yltänyt uudelleen 18 sarjamaaliin. Siihen maalimäärään yltävät toistamiseen vain todelliset suurpelaajat. Luotan siihen, että uudet hyökkäyspelaajamme tekevät enemmän maaleja, kuin lähteneet Bastón ja Keko. Tämä Eibar on historian kallein Eibar, mutta muut seurat ovat kuluttaneet saman määrän tai huomattavasti enemmän rahaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paareilla kannetun Real Madridin puolustajan karmea tälli pelästytti – nyt tuli uutta tietoa
- La Liga -seurojen eurovastustajat nyt selvillä
- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- La Liga -pomo haluaa edelleen viedä sarjaottelun Yhdysvaltoihin: ”He avasivat meille ovensa, mutta…”
- Käänne Madridissa: Kylian Mbappé haluaa lisätietoja omituisesta vammastaan
- Kova väite: Jürgen Klopp vapautumassa Real Madridiin liittymistä varten?
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – Frenkie de Jong loukkaantui
- Real Madrid uskoo kohtaavansa Manchester Cityn Mestarien liigassa: ”Tiedämme sen jo…”
- Cristiano Ronaldosta espanjalaisseuran osaomistaja
- El Larguero: Antoine Griezmann jättämässä Atléticon tuota pikaa
- Käänne Madridissa: Kylian Mbappé haluaa lisätietoja omituisesta vammastaan
- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- Kova väite: Jürgen Klopp vapautumassa Real Madridiin liittymistä varten?
- Sport: Barcelona etsii uutta hyökkääjää – kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – Frenkie de Jong loukkaantui
- La Liga -seurojen eurovastustajat nyt selvillä
- El Larguero: Antoine Griezmann jättämässä Atléticon tuota pikaa
- Real Madrid uskoo kohtaavansa Manchester Cityn Mestarien liigassa: ”Tiedämme sen jo…”
- La Liga -pomo haluaa edelleen viedä sarjaottelun Yhdysvaltoihin: ”He avasivat meille ovensa, mutta…”
- Cristiano Ronaldosta espanjalaisseuran osaomistaja