Celta Vigolle kesän ensimmäinen hankinta – sinetöikö Noliton lähdön?

Celta Vigo tiedotti verkkosivuillaan kesän ensimmäisestä hankinnastaan. Seuraan siirtyy Gimnàsticista José Naranjo.
Naranjon sopimus kattaa seuraavat viisi kautta. Celta ei kertonut siirtosummaa, mutta Transfermarktin tietojen mukaan Celta maksaa Gimnàsticille miljoona euroa.
Naranjo on 21-vuotias hyökkääjä, joka pystyy pelaamaan sekä molemmilla laidoilla että keskushyökkääjänä. Viime kaudella hän pelasi paljolti vasempana laitahyökkääjänä, mikä on ollut viime vuosina Celtassa Noliton tontti.
Naranjo on Recreativo Huelvan kasvatti. Hän pelasi kauden 2014-15 lainalla Villarrealin kakkosjoukkueessa, kunnes siirtyi Gimnàsticiin viime kesänä. Päättyneellä kaudella Naranjo paukutti Segundassa 15 maalia ja antoi päälle viisi maalisyöttöä. Hän sijoittui sarjan maalitilastossa viidenneksi.
Toimittajan sana
Celta pelaa käytännössä aina kolmella hyökkääjällä. Hankinnan myötä hyökkääjiä on kahdeksan: Fabián Orellana ja Claudio Beauvue oikealle, Iago Aspas ja John Guidetti keskelle, sekä Nolito, Naranjo, Theo Bongonda ja Josep Señé vasemmalle. Señe lähtee kuun vaihteessa, mutta edelleen olisi yksi ”liikaa”. Naranjon hankinta saattaa olla varautumista Noliton lähtöön. Celtan puheenjohtaja Carlos Mouriño sanoi, että Nolito siirtyy muualle tämän kesän aikana (lue uutinen).
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi

- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan