Sporting Gíjon yllätti kotonaan Villarrealin – Rayo Vallecano ja Getafe Segundaan
La Liga -kausi pelailtiin pakettiin sunnuntai-iltana kolmen ottelun voimin. Liekeissä oli kolme joukkuetta josta kukin taisteli viimeisen säilyjän paikasta. Ennen otteluita Getafe piti tätä paikkaa hallussaan, kun puolestaan Sporting Gíjon ja Rayo Vallecano pyrkivät syrjäyttämään madridilaisseuran.
Ilta päätyikin lopulta ”Gíjonin ihmeeseen”. Tälle kaudelle La Ligaan noussut Sporting kohtasi viimeisessä ottelussaan kotonaan Villarrealin, jonka he onnistuivatkin yllättämään 2-0-lukemin. Joukkueen maalintekijöinä kunnostautuivat Jony ja Sergio Álvarez.
Rayo Vallecano onnistui myöskin voittamaan omassa ottelussaan Levanten. Isäntien maaleista vastasivat Pablo Hernández, Jozabed ja Miku. Sarjajumboksi jääneen Levanten lohdutusosuman viimeisteli rangaistuspotkusta Verza.
Vielä ennen tätä iltaa sarjapaikassa kiinni olleen Getafen kausi päättyi lopulta pettymykseen. Seura hävisi vieraissa Real Betisille 2-1-lukemin. Betis siirtyi ottelussa 2-0-johtoon Germán Pezzellan ja Rubén Castron maaleilla. Getafe yritti aloittaa vielä loppukiriä Álvaro Medránin osuttua viitisen minuuttia ennen loppua. Tätä enempää Getafe ei kuitenkaan onnistunut maaleja tekemään.
Tulosten myötä Sporting Gíjon jatkaa La Ligassa 39 pisteellä. Ensimmäinen putoaja on Rayo Vallecano 38 pisteellä ja toinen Getafe 36 pisteellä. Viimeiseksi jäänyt Levante keräsi kaiken kaikkiaan 32 pistettä.
La Liga sunnuntaina
Málaga-Las Palmas 4-1 (2-1) 1-0 Duje Cop (26.) 1-1 Willian José (31.) 2-1 Charles (45+1) 3-1 Christian Atsu (84.) 4-1 Charles (86.) Espanyol-Eibar 4-2 (2-0) 1-0 Gerard Moreno (13.) 2-0 Marco Asensio (32.) 2-1 Borja Bastón (57.) 3-1 Marco Asensio (66.) 4-1 Gerard Moreno (76.) 4-2 Sergi Enrich (90.) Real Betis-Getafe 2-1 (0-0) 1-0 Germán Pezzella (56.) 2-0 Rubén Castro rp. (73.) ulosajo, Emiliano Buendía (75.) 2-1 Álvaro Medrán (84.) Sporting Gíjon-Villarreal 2-0 (1-0) 1-0 Jony (8.) 2-0 Sergio Álvarez (79.) Rayo Vallecano-Levante 3-1 (2-0) 1-0 Pablo Hernández (12.) 2-0 Jozabed (23.) 2-1 Verza rp. (60.) 3-1 Miku (73.)LUE MYÖS:
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty