Real Madridin ohut sauma La Liga -mestaruuteen pysyi elossa, kun joukkue haki pisteet Levanten vieraana. Ilman Daniel Carvajalia, Sergio Ramosia, Marceloa, Luka Modricia, Gareth Balea ja Karim Benzemaa pelannut Real voitti ottelun maalein 3-1. Neljästä maalista kolme nähtiin minuuttien 33 ja 39 välillä.

Levante oli yllättää vieraat jo neljän minuutin pelin jälkeen. Pallo pomppi Raphaël Varanen jaloista Giuseppe Rossille, joka laukoi muutaman metrin päässä maalista melko terävän matalan laukauksen. Keylor Navas reagoi ja venyi erinomaiseen torjuntaan.

Real sai pian paremman kontrollin ottelusta, tai ainakin pallosta. Cristiano Ronaldo laukoi pariin otteeseen, mutta vierailla oli vaikeuksia luoda hyviä maalipaikkoja. Ei Levantekaan tosin kyennyt juuri Navasia työllistämään.

20 minuutin kohdalla James Rodríguez onnistui keräämään itseensä negatiivista huomiota. Kolumbialainen latasi vihellyksen jälkeen pelivälineen päin Levante-puolustajaa, ja siitäkös torikokous syntyi. Pienen nahistelun (järjestysmies Pepe tietysti ehti tilanteeseen) jälkeen peli jatkui ilman varoituksia.

Seuraavan 10 minuutin aikana José Luis Moralesilla oli melko hyvä maalipaikka Realin päädyssä. Toisessa päässä Ronaldo laukoi kohti alakulmaa – Diego Mariño torjui.

33 minuutin kohdalla ottelun maalihanat saatiin auki. Lucas Orbán taklasi rangaistusalueella kömpelösti Lucas Vázquezia, ja pallo vietiin pisteelle. Mariño oli mukana, mutta Ronaldon laukaus upposi maaliin. Osuma oli portugalilaiselle kauden 23:s La Ligassa.

Muutamaa minuuttia myöhemmin peli näytti ratkeavan. Nopeahkossa hyökkäyksessä pallo pelattiin oikealta keskikaistalle Borja Mayoralille. Nuorukaisen haltuunotto ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta laukaus onnistui. Kuti kolahti tolppaan ja siitä Mariñon selän kautta maaliin. Osuma olisi ollut Mayoralin uran ensimmäinen Realin edustusjoukkueessa. Maali kuitenkin merkittiin Mariñon omaksi maaliksi.

Vaan ehkei ratkaisu ihan vielä sittenkään tullut. Heti seuraavassa hyökkäyksessä Levanten puolustuksesta lähetettiin pitkä syöttö kohti Realin rangaistusaluetta. Deyverson jyräsi pääpallossa Pepen, ja Rossi voitti seuraavassa kaksinkamppailussa Casemiron, joka yritti sukellella itselleen apuja. Pilli ei soinut, ja Rossi syötti Deyversonille, joka sijoitti 1-2:een.

Tauolta Real palasi terävänä. Ensin Jamesin sijoitus rangaistusalueen ulkopuolelta oli kiertää yläkulmaan. Hetkeä myöhemmin Mariño joutui torjumaan Nacho Fernándezin laukauksen.

Kotijoukkue oli ottava osapuoli, mutta melko lähelle sekin pääsi maalintekoa. Iván Lópezin keskitys tunnin pelin kohdalla oli hyvä. Deyverson ei aivan kunnolla yltänyt palloon, ja ohjaus karkasi ohi maalin.

Muutamaa minuuttia myöhemmin maali oli toisessa päädyssä yhä lähempänä. James tarjoili oikea-aikaisen chipin paitsiolinjasta irronneelle Ronaldolle. Hyökkääjä jatkoi laukauksen suoraan syötöstä – tolpasta lähes maaliviivaa pitkin ulos.

Reilu vartti ennen täyttä aikaa Realin lääkintähenkilöstö sai uuden asiakkaan. Casemiro istahti nurmelle, eikä kyennyt jatkamaan ottelua. Kyseessä saattoi olla pelkkä lihaskramppi.

Hetkeä myöhemmin Ronaldo haki jälleen maalia. Hyökkääjän laukaus suoraan syötöstä karkasi ohi maalin. Reilu viisi minuuttia eteenpäin, ja Levanten tasoitusmaali kävi hyvin lähellä. Ensin Rubén García pakotti kaukolaukauksella Navasin venymään. Tilannetta seurannut kulmapotku päätyi ennen pitkää Carl Medjanille parin metrin päähän maalista. Toppari ei aivan yltänyt palloon, ja tilanne kuivui kasaan.

Lopullisen niitin iski lisäajalla vaihtomies Isco. Ronaldo vapautettiin paitsiolinjasta päätyrajan tuntumaan. Hyökkääjä odotti rauhassa apuja, kunnes syötti takaviistoon Iscolle. Keskikenttäpelaaja laukoi suoraan syötöstä alakulmaan.

Toinenkin vaihtomies Jesé pääsi lopussa lähelle maalintekoa, mutta enempää maaleja ei Mariño joutunut taakseen päästämään.

Tappio (vaikka se oli odotettu) oli Levantelle takaisku. Joukkue jatkaa sarjajumbona. Putoamisviivan paremmalle puolelle on matkaa kuusi pistettä. Real puolestaan kasvatti kolmospaikalla kaulaa neljäntenä olevaan Villarrealiin. Joukkueiden välinen ero on nyt neljä pistettä. Realin ero kärjessä olevaan Barcelonaan on yhdeksän pistettä. Barcalla on kierroksen ottelu pelaamatta.

La Liga keskiviikkona

Athletic Bilbao-Deportivo La Coruña 4-1 (2-0)
1-0 Iker Muniain (13.)
2-0 Aritz Aduriz (36.)
2-1 Oriol Riera (51.)
3-1 Aritz Aduriz (53.)
4-1 Aritz Aduriz (60.)

Celta Vigo-Villarreal 0-0

Málaga-Valencia 1-2 (1-1)
1-0 Duje Cop (14.)
1-1 Carlos Kameni om. (41.)
1-2 Denis Tsheryshev (50.)

Sevilla-Eibar 1-0 (1-0)
1-0 Fernando Llorente (11.)

Levante-Real Madrid 1-3 (1-2)
0-1 Cristiano Ronaldo rp. (34.)
0-2 Diego Mariño om. (38.)
1-2 Deyverson (39.)
1-3 Isco (90+2.)