Las Palmas nousi tasoihin Athleticin vieraana – Villarealille viime hetken voitto
Kuva: Getty Images
Sunnuntaina alkuillasta La Ligassa pelattiin kaksi ottelua. Athletic Bilbao isännöi Las Palmasia, ja Villareal matkasi Riazorille Deportivo La Coruñan vieraaksi.
Athletic menetti johdon – kahdesti
Las Palmasin ja Athletic Bilbaon kohtaamisessa nähtiin neljä maalia. Kun pelikello seisoi vartin kohdalla, nähtiin mahdollisuus ensimmäiseen maaliin. Pallo tuomittiin rangaistuspilkulle David Garcían käsivirheen seurauksena, eikä Aritz Aduriz erehtynyt. Ensimmäiselle puoliajalle mentiin isäntien 1-0-johdossa. Kun toista puoliaikaa oli takana parisenkymmentä minuuttia, tasoitti vierailijat numerot ensimmäisen kerran. Vicente Gómez pääsi rangaistusalueella pomppivaan palloon ensimmäisenä, ja niittasi pelivälineen takakulmaan. Athletic nousi kuitenkin uudelleen johtoon vain neljä minuuttia myöhemmin. Las Palmasin puolustuksella oli ongelmia siivota palloa pois omalta alueeltaan, jonka johdosta Iñaki Williams pääsi vapaasti maalintekoon erehtymättä saumastaan. Vierasjoukkue ei kuitenkaan luovuttanut. Kun peliä oli jäljellä vajaa 10 minuuttia, Tanausú Domínguez sai pallon rangaistusalueen rajalla, ja murjautti jäätävän volleyn suoraan yläkulmaan. Lopputulokseksi jäi 2-2.Bruno Soriano liikaa La Coruñalle
Deportivo La Coruña kärsi kirvelevän 1-2-tappion Villarealille. Vierailijoiden Bruno Soriano vei joukkueensa 0-1-johtoon kun pelikello näytti 36. minuuttia. 31-vuotias espanjalainen oli ensimmäisenä välissä Mario Gasparin syötössä. Tappioasemasta toiselle puoliajalle lähtenyt La Coruña oli onnistui tasoituksessa lähes välittömästi toisen puoliajan alkaessa. 48. minuutin kohdalla Víctor Ruizin purkupallo lensi suoraan päin vahvaa kautta pelaavaa Lucas Péreziä, joka jatkoi pallon maalin eteen Luis Albertolle. Liverpoolista lainalla oleva espanjalainen ei erehtynyt paikastaan. Pitkään näytti että pisteet päätyisivät pistejakoon, näin ei kuitenkaan käynyt. Fernando Navarron holtitommat liikkeet koituivat lopulta kohtalokkaaksi, ja pallo tuomittiin pilkulle. Bruno Soriano vei lopulta illan toisellaan vierailijat 1-2-voittoon, kun lisäaikaa oli pelattu viitisen minuuttia.La Liga sunnuntaina
Rayo Vallecano-Real Sociedad 2-2 1-0 Diego Llorente (15.) 1-1 Aritz Elustondo (27.) 2-1 Jozabed Sánchez (51.) 2-2 Bruma (63.) Real Betis-Eibar 0-4 (0-2) 0-1 Ander Capa (3.) 0-2 Keko (17.) 0-3 Adrián (71.) 0-4 Borja Bastón (82.) Granada-Sevilla 2-1 (2-1) 1-0 Isaac Success (17.) 2-0 Adalberto Peñaranda (37.) 2-1 Vitolo (45+1.) Ulosajo, Adil Rami, Sevilla (86.) Athletic Bilbao-Las Palmas 2-2 (1-0) 1-0 Aritz Aduriz rp. (17.) 1-1 Vicente Gómez (62.) 2-1 Iñaki Williams (66.) 2-2 Tanausú Domínguez (81.) Deportivo La Coruña-Villarreal 1-2 (0-1) 0-1 Bruno Soriano (36.) 1-1 Luis Alberto (48.) 1-2 Bruno Soriano rp. (90+5) Valencia-Real Madrid klo 21.30LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AS: Jude Bellingham loukkaantui – alustava poissaoloaika tiedossa
- Atalanta-tähti siirtymässä Atléticoon
- Jude Bellingham loukkaantui – Kylian Mbappé iski Real Madridin voittomaalin lisäajalla
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Atlético Madridin hyökkääjä sairaalaan vakavan törmäyksen seurauksena
- Arbeloa vetoaa faneihin: Real Madrid tarvitsee tukea
- Huuhkajien toppari La Ligaan – Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Espanyol hankki hyökkääjän Napolista
- Hansi Flick pettyi Barcelonan huippulupauksen lähdöstä: ”Hän tietää sen”
- Espanyol suli kotonaan – kymmenen sijaa alempana ollut Alavés ryösti pisteet
- Jude Bellingham loukkaantui – Kylian Mbappé iski Real Madridin voittomaalin lisäajalla
- Atlético Madridin hyökkääjä sairaalaan vakavan törmäyksen seurauksena
- AS: Jude Bellingham loukkaantui – alustava poissaoloaika tiedossa
- Hansi Flick pettyi Barcelonan huippulupauksen lähdöstä: ”Hän tietää sen”
- Atalanta-tähti siirtymässä Atléticoon
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Alavés teki yhden historiansa suurimmista pelaajakaupoista
- Huuhkajien toppari La Ligaan – Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Real Madridin ja Atléticon ensimmäiset Mestarien liigan pudotuspelivastustajat selvillä
- Arbeloa vetoaa faneihin: Real Madrid tarvitsee tukea