Copa del Reyssä yllätysten ilta – Segunda-joukkueet kaatoivat pääsarjaryhmiä
Kuva: Getty Images
Copa del Reyn neljännen kierroksen ensimmäisissä osaotteluissa nähtiin torstaina monta yllätystä. Kolmessa otteluparissa Segunda-joukkue onnistui kaatamaan pääsarjajoukkueen.
Suurimmasta yllätyksestä vastasi Ponferradina, joka lähestulkoon murjoi Eibaria lukemin 3-0. Seitsemäntenä Segundassa oleva Ponferradina johti jo 26 minuutin pelin jälkeen 2-0. Ukrainalaisvahvistus Dmytro Khomtshenovsky kaunisteli vielä toisella jaksolla päätöslukemat 3-0:aan.
Toinen hieno venyminen nähtiin, kun Segundan heikoimpiin tällä kaudella kuulunut Huesca kaatoi Villarrealin lukemin 3-2. Luis Fernández yllätti Eurooppa-liigassa pelaavat vieraansa jo kolmannella minuutilla. Toisen jakson alussa mentiin tasatahtia. 51. minuutilla Matías Nahuel tasoitti, mutta kaksi minuuttia myöhemmin Fran Mérida (Barcelonan kasvatti, joka pelasi myös Arsenalissa) vei pilkulta isännät uudestaan johtoon. Viisi minuuttia tästä, ja Villarreal tuli Cédric Bakambun maalilla jälleen tasoihin. Vartti ennen täyttä aikaa Darwin Machís johdatti maalillaan Huescan voittoon. Lisäajalla syntyi vielä pientä nokkapokkaa, jonka myötä Huescan Christian Fernández ajettiin suihkuun.
Kolmannen yllätystuloksen järjesti Mirandés, joka kaatoi kriisiseura Málagan 2-1. Álex García vei isännät johtoon ennen kokeneen Roque Santa Cruzin tasoitusta. Lago Júnior vastasi voittomaalista 69. minuutilla.
Eri sarjatasojen kohtaamisissa vain Athletic Bilbao onnistui hoitamaan hommansa rutiinilla. Baskit hakivat 2-0-vierasvoiton kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Linensen luota. Maalinteossa onnistuivat Kike Sola ja Aymeric Laporte. Linense sinänsä loi paljon maalipaikkoja (19), mutta laukoi vain kahdesti kohti maalia.
Torstaina pelattiin myös kaksi pääsarjajoukkueiden välistä ottelua. Valmentajaa tällä kaudella vaihtanut Las Palmas onnistui kaatamaan niin ikään valmentajaa vaihtaneen Real Sociedadin maalein 2-1. Ensimmäinen jakso oli sikäli erikoinen, että molemmille vihellettiin rangaistuspotku eikä kumpikaan onnistunut omassaan. Las Palmasin Asdrúbal Pardón tosin iski jatkotilanteesta pallon maaliin. Ennen rangaistuspotkuja Bruma oli vienyt La Realin johtoon. Toisen jakson alussa Hernán ratkaisi maalillaan voiton Las Palmasille.
Levanten ja Espanyolin välisessä ottelussa edettiin pitkään maalittomassa tasatilanteessa. 68. minuutilla Espanyol avasi maalihanat Mamadou Syllan osumalla. Varttia myöhemmin Roger viimeisteli päätöslukemiksi 1-1.
Neljännen kierroksen toiset osaottelut pelataan vajaan kahden viikon kuluttua.
Copa del Rey torstaina
Linense-Athletic Bilbao 0-2 (0-2) 0-1 Kike Sola (13.) 0-2 Aymeric Laporte (19.) Huesca-Villarreal 3-2 (1-0) 1-0 Luis Fernández (3.) 1-1 Matías Nahuel (51.) 2-1 Fran Mérida rp. (53.) 2-2 Cédric Bakambu (58.) 3-2 Darwin Machís (75.) Ulosajo, Christian Fernández, Huesca (90+2.) Levante-Espanyol 1-1 (0-0) 0-1 Mamadou Sylla (68.) 1-1 Roger (83.) Mirandés-Málaga 2-1 (1-0) 1-0 Álex García (34.) 1-1 Roque Santa Cruz (52.) 2-1 Lago Júnior (69.) Ponferradina-Eibar 3-0 (2-0) 1-0 Luka Djordjevic (11.) 2-0 William Jebor (26.) 3-0 Dmytro Khomtshenovsky (53.) Las Palmas-Real Sociedad 2-1 (1-1) 0-1 Bruma (11.) Epäonnistunut rp, Asdrúbal Pardón, Las Palmas (30.) 1-1 Asdrúbal Pardón (30.) Epäonnistunut rp, Rubén Pardo (43.) 2-1 Hernán (50.)LUE MYÖS:
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Camp Nousta uutta tietoa
- Trent Alexander-Arnold loukkaantui taas – viikkokausia sivussa pelikentiltä
- Real Madridin jättänyt Luka Modric: ”Kun lähdet sieltä, suunta on alaspäin”
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Real Madridin jättänyt Luka Modric: ”Kun lähdet sieltä, suunta on alaspäin”
- Camp Nousta uutta tietoa
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Gaizka Mendieta: Xabi Alonso ei saa Real Madridia pelaamaan haluamallaan tavalla
- Urheilujohtaja: Barcelona ei tarvitse uusia pelaajia tammikuussa
- Trent Alexander-Arnold loukkaantui taas – viikkokausia sivussa pelikentiltä