Eibarin tärkeimpiin kuuluvalle pelaajalle jatkosopimus

Eibar tiedotti verkkosivuillaan, että Dani García on allekirjoittanut kesään 2018 ulottuvan jatkosopimuksen.
25-vuotias García on Real Sociedadin kasvatti, joka pelasi Eibarissa ensin kaksi kautta lainalla (2012-14), kunnes siirtyi pieneen baskiseuraan pysyvästi. Keskikenttäpelaaja on edustanut Eibaria yhteensä 128 ottelussa. Tällä kaudella vastuuta on tullut yhtä vaille kaikissa otteluissa. Getafe-peli jäi väliin pelikiellon myötä.
Jatkosopimuksen myötä Eibarilla on ensi kaudelle yhdeksän pelaajasopimusta.
Toimittajan sana
Garcían jatkosopimus on Eibarille hyvin merkittävä uutinen. Keskikenttäpelaaja oli mukana jo silloin, kun Eibar vielä pelasi kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. García on pystynyt vuosi vuodelta nostamaan tasoaan, mikä näkyy myös tilastoissa. Sen lisäksi, että joukkueen pallollinen pelaaminen kulkee Garcían kautta, hänellä on suuri rooli myös joukkueen pallottomassa pelaamisessa. Esimerkiksi syötönkatkoja Garcíalle on tällä kaudella kirjattu keskimäärin 3,7 ottelua kohden. Lukema on Eibarin pelaajista selvästi suurin.
Garcían merkitys Eibarille näkyy myös siinä, että hän on kantanut kapteeninnauhaa lähes jokaisessa ottelussa tällä kaudella. Normaalisti kapteeni on Mikel Arruabarrena, mutta koska kokeneen kymppipaikan pelaajan vastuu on vähentynyt lähes olemattomiin, kentällä kapteenina on toiminut García.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi