El Clásicon tuomari valittu – vyöllä kaksi aiempaa Clásicoa
Kuva: Getty Images
Espanjan jalkapalloliitto (RFEF) on valinnut erotuomarin tulevana lauantaina pelattavaan kauden ensimmäiseen El Clásicoon. Real Madridin ja Barcelonan välisen ottelun viheltää David Fernández Borbalán. Avustavina tuomareina toimivat Raúl Cabañero ja Jorge Canelo Prieto.
Clásico on lähtökohtaisesti aina vaikea ottelu tuomarille. Tällä kertaa tuomarin paineistaminen alkoi jo hyvissä ajoin. Noin kuukausi sitten nimettömänä pysyttelevä linjatuomari väitti, että häntä on ohjeistettu suosimaan tuomioissaan Real Madridia nimenomaan tulevassa Clásicossa, mikäli hänet pelin tuomaristoon valitaan (uutinen). Tapaus luonnollisesti aiheutti polemiikin, ja nyt Clásicon tuomariston ratkaisuja syynättäneen entistäkin tarkemmin.
Fernández Borbalán on viheltänyt aiemmin urallaan kaksi Clásicoa. Ensimmäinen oli vuoden 2011 Espanjan Supercupin toinen osaottelu. Ottelu päättyi Barcelonan 3-2-voittoon. Peli muistetaan paremmin siitä, että tuolloin Real Madridia luotsannut José Mourinho tökkäsi sormellaan Barcelonan valmentajaa Tito Vilanovaa silmään. Ottelussa nähtiin myös kolme ulosajoa. Fernández Borbalán passitti suihkuun Barcelonan David Villan sekä Real Madridin Mesut Özilin ja Marcelon.
Seuraavan Clásiconsa Fernández Borbalán vihelsi saman vuoden joulukuussa. Bernabéulla pelattu liigaottelu päättyi Barcan 3-1-voittoon. Alexis Sánchez, Xavi ja Cesc Fàbregas iskivät Barcelonalle, Karim Benzema viimeisteli Realin ainokaisen.
Kaiken kaikkiaan Fernández Borbalán on tuominnut 33 Real Madridin ottelua. Näistä Real on voittanut 19, pelannut seitsemän tasan ja hävinnyt seitsemän. Realin pelaajille on nostettu 72 varoitusta ja kuusi punaista korttia. Barcelonan peleissä Fernández Borbalán on ollut erotuomarina 35 kertaa. Barca on voittanut 30 kertaa, pelannut kerran tasan ja hävinnyt neljästi. Katalaaneille on noissa otteluissa näytetty 69 keltaista korttia. Villa on ainoa pelaaja, jonka Fernández Borbalán on Barcalta ajanut ulos.
Toimittajan sana
42-vuotias Fernández Borbalán oli RFEF:ltä järkevä valinta paristakin syystä. Kuten sanottu, Clásicon tuomaritoimintaa tullaan syynäämään hyvin tarkasti espanjalaislehdissä. Salaliittoteorioita saadaan kenties hieman hillittyä tuomarivalinnalla, sillä Fernández Borbalán on kotoisin Almeríasta, Andalusiasta. Ainakaan mitään suoraa sidettä Barcelonaan tai Real Madridiin ei siis ole. Nyt sopii tuomariston puolesta vain toivoa, ettei pelissä nähdä mitään selvää tuomarivirhettä. Vaikka kyse olisi vahingosta, se todennäköisesti nostattaisi melkoisen myrskyn espanjalaismediassa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ter Stegenin siirrossa taas uusi käänne – maalivahti jäi Barcelonaan
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua