El Clásicon tuomari valittu – vyöllä kaksi aiempaa Clásicoa

Espanjan jalkapalloliitto (RFEF) on valinnut erotuomarin tulevana lauantaina pelattavaan kauden ensimmäiseen El Clásicoon. Real Madridin ja Barcelonan välisen ottelun viheltää David Fernández Borbalán. Avustavina tuomareina toimivat Raúl Cabañero ja Jorge Canelo Prieto.
Clásico on lähtökohtaisesti aina vaikea ottelu tuomarille. Tällä kertaa tuomarin paineistaminen alkoi jo hyvissä ajoin. Noin kuukausi sitten nimettömänä pysyttelevä linjatuomari väitti, että häntä on ohjeistettu suosimaan tuomioissaan Real Madridia nimenomaan tulevassa Clásicossa, mikäli hänet pelin tuomaristoon valitaan (uutinen). Tapaus luonnollisesti aiheutti polemiikin, ja nyt Clásicon tuomariston ratkaisuja syynättäneen entistäkin tarkemmin.
Fernández Borbalán on viheltänyt aiemmin urallaan kaksi Clásicoa. Ensimmäinen oli vuoden 2011 Espanjan Supercupin toinen osaottelu. Ottelu päättyi Barcelonan 3-2-voittoon. Peli muistetaan paremmin siitä, että tuolloin Real Madridia luotsannut José Mourinho tökkäsi sormellaan Barcelonan valmentajaa Tito Vilanovaa silmään. Ottelussa nähtiin myös kolme ulosajoa. Fernández Borbalán passitti suihkuun Barcelonan David Villan sekä Real Madridin Mesut Özilin ja Marcelon.
Seuraavan Clásiconsa Fernández Borbalán vihelsi saman vuoden joulukuussa. Bernabéulla pelattu liigaottelu päättyi Barcan 3-1-voittoon. Alexis Sánchez, Xavi ja Cesc Fàbregas iskivät Barcelonalle, Karim Benzema viimeisteli Realin ainokaisen.
Kaiken kaikkiaan Fernández Borbalán on tuominnut 33 Real Madridin ottelua. Näistä Real on voittanut 19, pelannut seitsemän tasan ja hävinnyt seitsemän. Realin pelaajille on nostettu 72 varoitusta ja kuusi punaista korttia. Barcelonan peleissä Fernández Borbalán on ollut erotuomarina 35 kertaa. Barca on voittanut 30 kertaa, pelannut kerran tasan ja hävinnyt neljästi. Katalaaneille on noissa otteluissa näytetty 69 keltaista korttia. Villa on ainoa pelaaja, jonka Fernández Borbalán on Barcalta ajanut ulos.
Toimittajan sana
42-vuotias Fernández Borbalán oli RFEF:ltä järkevä valinta paristakin syystä. Kuten sanottu, Clásicon tuomaritoimintaa tullaan syynäämään hyvin tarkasti espanjalaislehdissä. Salaliittoteorioita saadaan kenties hieman hillittyä tuomarivalinnalla, sillä Fernández Borbalán on kotoisin Almeríasta, Andalusiasta. Ainakaan mitään suoraa sidettä Barcelonaan tai Real Madridiin ei siis ole. Nyt sopii tuomariston puolesta vain toivoa, ettei pelissä nähdä mitään selvää tuomarivirhettä. Vaikka kyse olisi vahingosta, se todennäköisesti nostattaisi melkoisen myrskyn espanjalaismediassa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nyt se on lähes varmaa: Real Madrid tekemässä huippuhankinnan
- Barcelona saa huipputärkeän palasen takaisin Mestarien liigan ratkaisupeliin
- Barcelonan Raphinha oli lähellä valita toisen maajoukkueen: ”Onneksi passini ei mennyt läpi”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle
- Toni Kroos näkee tämän Barcelonan pelaajan korvaamattomana: ”Hän tarjoaa ratkaisuja”
- Arda Güler ja Kylian Mbappé tehokkaina Real Madridin voitossa
- Cope: Barcelona sai loistavia uutisia – Robert Lewandowski on sittenkin pelikunnossa
- Sport: Barcelona tarjoaa jatkosopimusta topparilleen
- AS: Real Madrid kiinnostunut Benfican laitapuolustajasta – yrittää saada siirtosummaa pienemmäksi
- La Ligan sarjajumbo kiusasi pitkään Barcelonaa – Raphinha onnistui taas maalinteossa
- Toni Kroos näkee tämän Barcelonan pelaajan korvaamattomana: ”Hän tarjoaa ratkaisuja”
- Cope: Barcelona sai loistavia uutisia – Robert Lewandowski on sittenkin pelikunnossa
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle
- Barcelonan Raphinha oli lähellä valita toisen maajoukkueen: ”Onneksi passini ei mennyt läpi”
- Carlo Ancelotti kommentoi tulevaisuuttaan Real Madridissa: ”En tule koskaan tappelemaan tämän seuran kanssa”
- AS: Real Madrid kiinnostunut entisestä pelaajastaan – valmis palaamaan seuraan
- Arda Güler ja Kylian Mbappé tehokkaina Real Madridin voitossa
- Barcelona saa huipputärkeän palasen takaisin Mestarien liigan ratkaisupeliin
- Sport: Barcelona tarjoaa jatkosopimusta topparilleen
- Nyt se on lähes varmaa: Real Madrid tekemässä huippuhankinnan