La Liga huolestui tosissaan väkivallasta otteluiden liepeillä

Tiistaisen Oviedon ja Atlético Madridin välisen harjoitusottelun yhteydessä maailmalle levisi ikävää kuvaa kannattajien välisistä väkivaltaisista yhteenotoista. Espanjan liiga LFP on nyt tarttunut toimiin asian tiimoilta tarmokkaasti.
Liigan puheenjohtaja Javier Tebas on käynyt kiireellisiä keskusteluita liiton väkivallan vastaisen komission kanssa. Tebasin mukaan tiistain tapahtumien yhtenä syynä oli se, että kyseessä oli nimenomaan harjoitusottelu.
– Tämä on todella ikävää meille, jotka teemme väsymättä työtä ehkäistäksemme katsomoväkivaltaa. Harjoitusotteluissa meillä ei ole samanlaista kontrollia kuin liigapeleissä, minkä myötä olemme ajatelleet että La Ligalla pitäisi olla isompi rooli myös harjoitusotteluissa, Tebas sanoi LFP:n lehdistötilaisuudessa Marcan mukaan.
Harjoitusotteluita pääsee käytännössä kuka tahansa seuraamaan ilman mitään ennakkokontrollia.
– Me LFP:ssä tarkkailemme faneja kun he matkaavat peleihin, mutta kontrollimme ei ulotu harjoitusotteluihin. Ehkä sen pitäisi Tebas pohti.
Oviedon ja Atléticon fanit ottivat rajusti yhteen Carlos Tartiere –stadionin tuntumassa ennen tiistaisen ottelun alkua.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi