Viikon pelaaja: Jonathas – Elchelle kaikki kaikessa
Kuva: Getty Images
Viikon pelaajaksi on usein valittu joku kärkijoukkueiden pelaajista. Tällä kertaa vuorossa on tuntemattomamman Elchen hyökkääjä, joka on pitänyt joukkueensa ja samalla tietyllä tapaa koko seuran pinnalla. Viikon pelaajamme on Elchen Jonathas.
Viime kesänä Elche oli suurien muutosten kourissa – eli tilanne oli aivan normaali. Vanhat lainapelaajat lähtivät ja uusia piti taas hankkia tilalle. Lainapelaajien lotossa osa osoittautuu hudeiksi ja osa onnistuu paremmin. Jonathasin kohdalla ei olisi kovin paljon paremmin voinut mennä.
Maaliskuussa 26 vuotta täyttänyt brasilialaishyökkääjä on itsekin tottunut lainoihin. Vuonna 2012 Jonathas päätyi Pescaraan, josta häntä on lainattu Torinoon, Latina Calcioon ja viime kesänä Elcheen.
Ennen tätä kautta tiedettiin, että Jonathas on kohtuullinen maalintekijä alemmalla sarjatasolla. 190-senttinen sentteri teki kaudella 2011-12 Brescian riveissä 16 maalia 33:ssa Serie B:n ottelussa. Pari vuotta myöhemmin syntyi 14 maalia samassa sarjassa – tällä kertaa Latinan paidassa. Ongelma oli se, että aina kun Jonathas oli päässyt pelaamaan pääsarjaa, tehot laskivat. Kunnes koitti aika Elchessä ja La Ligassa.
Ensimmäinen maali kauden kolmannessa ottelussa. Samalla myös ensimmäinen maalisyöttö. Loka-marraskuussa Jonathas äityi viimeistelemään viisi maalia neljään peliin. Helmikuun lopussa iski parin kuukauden pituinen maaliujous, mutta nyttemmin brassille on taas merkitty viisi maalia viimeiseen kuuteen otteluun.
Kaiken kaikkiaan Jonathas on viimeistellyt tällä kaudella 14 maalia ja antanut seitsemän maalisyöttöä 34 ottelussa. Elche on koko joukkueen voimin tehnyt tällä kaudella vain 35 maalia, joten Jonathasin osuus on peräti 40 prosenttia. Vain Aritz Aduriz ja Cristiano Ronaldo ovat tehneet suuremman osan joukkueidensa liigamaaleista. Kun lasketaan maalisyötöt mukaan, Jonathas on ollut mukana joko maalintekijänä tai viimeisen syötön antajana 60 prosentissa Elchen tämän kauden maaleista.
Miksi Jonathas on ollut niin hyvä? Kuten niin monesti, pelaaja nousee aivan uudelle tasolle jos pelitapa tukee tämän vahvuuksia. Elche pyrkii jonkin verran pallonhallintapelaamiseen mutta käynnistää usein hyökkäyksiä myös pitkillä syötöillä. Pitkissä palloissa kohdepelaajana on Jonathas, joka pudottaa ensimmäisellä kosketuksellaan pallon omille ja lähtee välittömästi liikkumaan kohti maalia. Jonathas on voimakasrakenteinen, mutta samaan aikaan hän on myös suhteellisen nopea. Pelivälineen voi pelata brassille niin positiiviseen kuin negatiiviseen peliasentoon. Yhdistelmä kookkaan sentterin pääpeli- ja suojausominaisuuksia sekä tarpeeksi korkealla tasolla olevat nopeus- ja lyhytsyöttöpeliominaisuudet tekevät Jonathasista juuri sellaisen hyökkääjän, jota Elche on tällä kaudella tarvinnut.
Jonathasin urakointi ei ole mennyt hukkaan (vaikka Elchellä onkin ollut ongelmia palkanmaksussa). Elche on jo varmistanut sarjapaikkansa ensi kaudeksi, ja Jonathasin osake on vahvassa nousussa. Lainapesti kattaa vielä ensi kauden, mutta siirtyminen kesän aikana isompiinkin ympyröihin on hyvin mahdollista. Ja vaikkei siirtoa tulisi, asema Elchen sisällä on sen verran vahva, että ainakin Jonathas pääsee ensi kaudella pelaamaan merkittävän liigan pääsarjaa – samaa ei voinut sanoa vielä vuosi sitten.
Kaikki Viikon pelaaja -artikkelit voit lukea tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Pep Guardiola mykistyi – Álvaro Arbeloa täräytti itsevarman julistuksen