Antoine Griezmann johdatti Atlético Madridin voittoon
Image: Getty Images
Atlético Madrid palasi voittojen tielle lauantai-iltana pelatussa La Liga -ottelussa. Deportivo La Coruña kaatui Riazorilla pelatussa ottelussa maalein 2-1.
Avausosuma nähtiin jo viidennellä minuutilla. Antoine Griezmann vältti paitsioansan ja sai korkean pallon puolustuslinjan taakse. Komea saksipotku painui ohi Deporin maalia vartioineen Fabrin.
Ranskalaisen toinen osuma ja samalla ottelun voittomaali syntyi 22. minuutilla. Kotijoukkueen puolustus ei onnistunut purkamaan pitkää rajaheittoa, joka pomppi Griezmannille. Sijoitus alakulmaan ja 20 maalia täyteen tämän kauden La Ligassa. Maali oli neljäs, jonka Atlético on tällä kaudella tehnyt rajaheitosta. Mikään muu joukkue Euroopan top 5 -sarjoissa ei ole pystynyt samaan.
Depor sai jonkinlaisen takaa-ajon aikaiseksi. Reilu 10 minuuttia ennen täyttä aikaa Oriol Riera iski Sidnein syötöstä lukemat 1-2:een, mutta lähemmäs ei Depor päässyt.
Voiton myötä Atlético kasvatti pistesaldonsa 69:ään. Ottelun vähemmän pelanneeseen Real Madridiin on matkaa neljä pistettä. Neljäntenä olevan Valencian Atleti puolestaan jätti neljän pisteen päähän, sillä Valencia hävisi aiemmin tänään pelatussa ottelussa Barcelonalle.
4 - Atletico have scored the most goals from throw in situations in the Top 5 European Leagues this season. Choice
La Liga lauantaina
Barcelona – Valencia 2-0 (1-0) 1-0 Luis Suárez (1.) 2-0 Lionel Messi (90+4.)
Deportivo La Coruña – Atlético Madrid 1-2 (0-2) 0-1 Antoine Griezmann (5.) 0-2 Antoine Griezmann (22.) 1-2 Oriol Riera (78.)
Real Madrid – Málaga klo 21
Athletic Bilbao – Getafe klo 23
LUE MYÖS:
- Lamine Yamal kirjautti tilastorivin, jollaista ei ole nähty sitten Lionel Messin ja vuoden 2017
- Barcelona-pelin tuomaria syytetään puolueellisuudesta – vanhat tilastot kaivettiin esiin
- La Ligan kärkikamppailu oli niin tapahtumarikas, että Lamine Yamalin mieletön maali saattoi unohtua
- Álex Baena ratkaisi Atléticolle voiton Espanyolista viime hetkillä
- Pitkään loukkaantuneena ollut Éder Militão palaa viimeinkin pelikentille
- Marca: Real Madridin pelaaja tammikuussa muualle?
- José Mourinho totesi Viníciuksesta: ”Jos olisin hänen asemassaan, en luultavasti olisi enää täällä”
- José Mourinho kokee ryhmänsä olevan riittävän hyvä: ”En halua yhtään uutta hankintaa”
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- Näin Vinícius kommentoi pitkää pelikieltoaan
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- Javier Tebasin puheista nousi kohu – Real Madrid vaatii eroamaan
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- SER: Real Madrid ja Barcelona haluavat saman pelaajan
- Dani Carvajal löysi uuden seuran – valmentaja: ”Yllätyimme hänen nöyryydestään”
- José Mourinho raivostui Real Madridin otteluohjelmasta – ”Tämä ei ole reilua”
- Raphinha palasi Barcelonan harjoituksiin – pelikunnossa viikonloppuna
