Viikon pelaaja: Nolito – puhjennut loistoon vanhemmalla iällä
Kuva: Getty Images
Viime viikonloppuna La Ligassa nähtiin melko yllättävät murskajaiset. Celta Vigo murjoi Rayo Vallecanon peräti maalein 6-1. Maaleissa oli vahvasti osallisena Nolito, vaikkei hän yhtään osumaa iskenytkään.
Nolito pelaa erinomaista kautta. Oikeastaan tämä on toinen erinomainen kausi putkeen. Celta Vigosta vasemman laidan laituri on löytänyt itselleen kodin. Jonkin aikaa siinä kestikin, sillä Nolitolla on ikää jo 28 vuotta. Valencian kasvatti oli pitkään enemmän tai vähemmän kiertolainen. Ensin Sanluqiin, sitten Éjicaan, Barcelonan kakkosjoukkueeseen, Benficaan, lainalle Granadaan, takaisin Benficaan ja lopulta vajaa kaksi vuotta sitten Celtaan.
Nolito oli jo viime kaudella Celtan parhaita maalipaikkojen luojia, vaikkei se tilastoissa näkynytkään. Nolito summasi viime kauden La Ligassa tehot 14+2. Maalipaikkoja hän loi yhteensä 49, noin kaksi ottelua kohden. Tällä kaudella meno on parantunut vielä oikein reilusti. 30 liigaottelussa Nolito on viimeistellyt kahdeksan maalia ja antanut syötön 12 osumaan. Nimenomaan maalipaikkojen luomisessa muille Nolito on erittäin hyvä. Hän on tällä kaudella nostanut luotujen maalipaikkojen ottelukohtaista määrää 2,96:een. Kaiken kaikkiaan Nolito on tällä kaudella luonut jo 81 maalipaikkaa. Kukaan muu ei ole pystynyt samaan – eivät edes Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo. Maalisyötöissä Nolito on heti Messi-Ronaldo-kaksikon takana.
Maalisyötöistä kolme tuli viime viikonloppuna Rayoa vastaan. Kukaan muu ei ole tällä La Liga -kaudella syöttänyt kolmea maalia yhdessä ottelussa. Maaleihin johtaneet syötöt kuvasivat hyvin Nolitoa pelaajana. Vasemmalla laidalla ollessaan hän on hyvin dominoiva. Puolustajalle Nolito on vaikea pideltävä, koska ratkaisuvaihtoehtoja on niin monta. Sieltä voi tulla haasto keskustaan tai päätyyn, laukaus tai murtava syöttö.
Kyllähän Nolito oli taitava jo silloin, kun hän pelasi esimerkiksi Barcelonan kakkosjoukkueessa tai Benficassa. Ero on nyt siinä, että hän osaa paremmin valita oikean ratkaisun kuhunkin tilanteeseen. Kehittynyt pelaaminen poiki viime syksynä kutsun A-maajoukkueeseenkin. Vielä kun Celtan muu hyökkäysosasto viimeisteli paremmalla prosentilla Noliton luomista paikoista, joukkueen meno alkaisi näyttää todella hyvältä.
Kaikki Viikon pelaaja -jutut voit lukea tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaismedian tiedot: Marcus Rashfordin tulevaisuudesta Barcelonassa ratkaisu
- Huolestuttavia tietoja Kylian Mbappésta – Real Madridin tähden tilanne synkkenee
- Hattutemppu! Lamine Yamal huippuvireessä Barcelonan voitossa
- Diego Simeone kommentoi Atlético-tähti Antoine Griezmannin siirtohuhuja
- Benfica-Real Madrid: Portugalilaisseura antoi viidelle fanille porttikiellon rasismin takia
- Hansi Flick päätti tehdä radikaalin muutoksen, ja se toimi: ”Mielestäni se oli oikea päätös”
- Paareilla kannetun Real Madridin puolustajan karmea tälli pelästytti – nyt tuli uutta tietoa
- La Liga -seurojen eurovastustajat nyt selvillä
- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- La Liga -pomo haluaa edelleen viedä sarjaottelun Yhdysvaltoihin: ”He avasivat meille ovensa, mutta…”
- Paareilla kannetun Real Madridin puolustajan karmea tälli pelästytti – nyt tuli uutta tietoa
- Hattutemppu! Lamine Yamal huippuvireessä Barcelonan voitossa
- Huolestuttavia tietoja Kylian Mbappésta – Real Madridin tähden tilanne synkkenee
- Hansi Flick päätti tehdä radikaalin muutoksen, ja se toimi: ”Mielestäni se oli oikea päätös”
- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- Diego Simeone kommentoi Atlético-tähti Antoine Griezmannin siirtohuhuja
- Benfica-Real Madrid: Portugalilaisseura antoi viidelle fanille porttikiellon rasismin takia
- La Liga -seurojen eurovastustajat nyt selvillä
- Käänne Madridissa: Kylian Mbappé haluaa lisätietoja omituisesta vammastaan
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – Frenkie de Jong loukkaantui