Rähinöitä, loukkaantumisia ja varoituksia – Bayer kaatoi Atléticon
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid kärsi tappion kaikilla mahdollisilla rintamilla Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa. Tuloksellisesti Bayer Leverkusen oli parempi maalein 1-0. Lisäksi Atléticolta loukkaantui kaksi pelaajaa ja kaksi hankki itselleen pelikiellon toiseen osaan. Maalikehikko oli sentään Atletin puolella.
Kotijoukkue Bayer lähti ensimmäiseen hyvään vastahyökkäykseen kuuden minuutin pelin kohdalla. Pallo pelattiin Lars Benderille, joka haki vetopaikassa vielä syöttöä tyhjään tilaan. Syöttö kuitenkin karkasi yli päätyrajasta.
Pari minuuttia myöhemmin Atlético sai ottelun ensimmäisen laukauksensa. Gabin maalille lähettämä vapaapotku purettiin Arda Turanille, joka pudotti rangaistusalueen rajan tuntumaan Saúl Ñíguezille. Kuti lähti, mutta se epäonnistui täysin.
Bayerkin näytti pystyvänsä luomaan vaaran paikkoja erikoistilanteista. 12. minuutilla Miguel Ángel Moyá hyppäsi hieman huolimattomasti nyrkkeineen kulmapotkuun. Pallo ajautui Emir Spahicille, joka sohaisi vaikeasta asennosta kohti maalia. Maaliviivalla päivystänyt Mario Mandzukic purki pallon ulos rangaistusalueelta.
Ei ollut kaukana, että 34-vuotias Spahic olisi noussut Bayerin sankariksi. 25. minuutilla kaukaa lähtenyt laukaus näytti liitelevän kohti maalia, mutta yläristikko pelasti Atléticon.
Viitisen minuuttia ennen taukoa Atléticolla oli puolestaan mahdollisuus siirtyä johtoon. Turan nosti pallon maalin eteen Antoine Griezmannille, jolla olisi ollut tyhjä maali edessään. Ennen kuin Griezmann ehti puskea, Bayer-vahti Bernd Leno ehti tilanteeseen ja kauhaisi pallon Atleti-hyökkääjän ulottumattomiin.
Leno pelasti isännät toistamiseen ensimmäisen puoliskon lisäajalla. Maalinedusflipperi päätyi Tiagolle, joka 33-vuotiaana venyi akrobaattiseen karatepotkuun. Laukaus lähti hyvin kohti takakulmaa, mutta Leno reagoi ällistyttävän nopeasti ja venyi torjuntaan.




Toimittajan sana
Olipahan mielenkiintoinen vääntö. Atlético Madrid on totuttu viime vuosina tuntemaan aggressiivisena joukkueena, joka pelaa sääntöjen rajamailla, prässää voimakkaasti ja on loistava vastahyökkäyksissä. Bayer Leverkusen syötti Atletille sen omaa lääkettä – ja vieläpä niin hyvin, että Diego Simeonen ryhmä oli ajoittain hätää kärsimässä. Toki Atléticollakin oli paikkansa. Maali oli pariin otteeseen hyvinkin lähellä, mutta Leno piti isäntiä pystyssä. Ottelupari ei missään nimessä ratkennut tänään. Lähtökohdat toiseen osaotteluun ovat erittäin herkulliset, Atlético tosin joutuu peliin siipirikkoisena. Godín ja Tiago ovat varmuudella sivussa. Tässä vaiheessa loukkaantuneista Siqueirasta ja Ñíguezista ei ole sen tarkempaa tietoa.Kokoonpanot
Bayer Leverkusen 1 Leno 13 Hilbert 14 Papadopoulos 5 Spahic 18 Wendell 38 Bellarabi 27 Castro 8 Bender -> Rolfes (68.) 7 Son 10 Calhanoglu -> Brandt (87.) 9 Drmic -> Kiessling (80.) Bayer Leverkusen, vaihtopenkki 17 Boenisch 19 Brandt 26 Donati 11 Kiessling 25 Kresic 3 Reinartz 6 Rolfes Atlético Madrid 1 Moyá 20 Juanfran 23 Miranda 2 Godín 3 Siqueira -> Gámez (38.) 10 Turan -> Torres (64.) 14 Gabi 5 Tiago 17 Ñíguez -> García (42.) 9 Mandzukic 7 Griezmann Atlético Madrid, vaihtopenkki 18 Gámez 8 García 24 Giménez 22 Cani 13 Oblak 4 Suárez 19 TorresMestarien liiga keskiviikkona
Arsenal – Monaco 1-3 (0-1) 0-1 Geoffrey Kondogbia (38.) 0-2 Dimitar Berbatov (53.) 1-2 Alex Oxlade-Chamberlain (90+1.) 1-3 Yannick Ferreira (90+4.) Bayer Leverkusen – Atlético Madrid 1-0 (0-0) 1-0 Hakan Calhanoglu (57.)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä